Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2021/Pykälä 209

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 209

11.05.2021

 

Esitys jäsenehdokkaiden nimeämisestä Levin Vesihuolto Oy:n hallitukseen ja toimintaohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 11.05.2021 § 209

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Levin Vesihuolto Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 19.5.2021 klo 10.00 Sirkassa Levin Vesihuolto Oy:n toimitiloissa osoitteessa. Muoniontie 219.

Kunnanhallitus on valinnut Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokousedustajaksi Toni Kenttälän ja varalle Antti Pekkalan 29.8.2017 (§ 276).

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esityksestä Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäseniksi ja antaa toimintaohjeen yhtiökokousedustajalle.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Raili Fagerholm poistui esteellisenä (yhteisöjäävi/Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäsen) asian käsittelyn ajaksi.

 

Jäsen Marita Toivanen esitti jäsen Tarmo Salosen kannattamana hallituksen jäsenehdokkaiksi seuraavia henkilöitä:

Veli-Matti Junnola

Reijo Kyrö

Raili Fagerholm

 

Kokouspalkkioksi pyydetään yhtiökokousedustajan esittävän 150 euroa/hallituksen kokous ja 1.500 euroa hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio.

 

Jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsen Ahti Ovaskaisen kannattamana hallituksen jäsenehdokkaiksi seuraavia:

Lauri Kurula

Inkeri Yritys

Ahti Ovaskainen

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että koska jäsenehdokkaiksi on tehty kaksi eri esitystä, asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja totesi, että äänestys suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Pöytäkirjantarkastajat jakavat liput ja laskevat äänet.

 

Suljetuin lipuin suoritetussa äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti:

Jäseniksi Veli-Matti Junnola, Reijo Kyrö ja Raili Fagerholm kuusi (6) ääntä.

Jäseniksi Lauri Kurula, Inkeri Yritys ja Ahti Ovaskainen kaksi (2) ääntä.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen perusteella kunnanhallitus esittää Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäseniksi: Veli-Matti Junnola, Reijo Kyrö ja Raili Fagerholm.

 

Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että kokouspalkkioksi pyydetään yhtiökokousedustajan esittävän 150 euroa/hallituksen kokous ja 1.500 euroa hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa