Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2021/Pykälä 189

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 189

27.04.2021

 

Länsi-Pohjan Omaishoitajat ry:n avustuspyyntö omaishoitajien tukitoimintaan

 

77/02.02/2020

 

Khall 27.04.2021 § 189

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Länsi-Pohjan Omaishoitajat ry anoo Kittilän kunnalta avustusta omaishoitajien työn tukemiseen niin, että tukea maksettaisiin 0,11 euroa per kunnan asukas. Vuoden 2020 lopun asukasmäärällä laskettuna tämä olisi 708 euroa. Yhdistyksessä on noin 30 jäsentä Kittilästä mutta yhdistys toimii puheenjohtajan mukaan myös muiden omaishoitajien tukena eikä ainoastaan jäsenten.

 

Yhdistys on saanut 20 vuoden ajan RAY/STEA avustusta Länsi-Pohjan alueen omaishoitajien ja hoidettavien tukemiseen.Vuoden 2020 avustuspäätös, osana laajaa valtakunnallista linjausta, oli kielteinen ja avustusrahaa saatiin vain OmaisOiva toiminnan alasajamiseen vuoden 2020 aikana.

 

Yhdistys ei ole aiemmin hakenut toiminta-alueensa kunnilta avustusta omaishoitajien työn tukemiseen, sillä STEA-rahoitus on kattanut hyvin toteutuneet kustannukset. Yhdistyksen hallitus on päättänyt vedota kaikkiin toiminta-alueen yhdentoista kaupungin tai kunnan hallituksiin avustuksen myöntämiseksi omaishoitajien tukitoimintaan.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää myöntää Länsi-Pohjan Omaishoitajat ry:lle 710 euron avustuksen. Avustus kirjataan muun toiminnan kustannuspaikalle (30105).

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa