Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2021/Pykälä 196

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 148

05.05.2020

Kunnanhallitus

§ 235

16.06.2020

Kunnanvaltuusto

§ 50

22.06.2020

Kunnanhallitus

§ 319

25.08.2020

Kunnanhallitus

§ 196

27.04.2021

 

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi Kittilän Kellovuoman alueelle

 

119/10.02.02/2020

 

Khall 05.05.2020 § 148

 

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Metsähallitus on jättänyt kaavoitusaloitteen maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta Kittilän Kellovuoman alueelle. Esitetty alue on osa Kittilän ja Kolarin kuntien alueelle suunniteltua Venevaara - Hirvasselkä - Kellovuoma tuulivoimahankekokonaisuutta, jonka on alustavasti kaavailtu koostuvan yhteensä noin 25-40 tuulivoimalasta. Kolarin kunnanhallitus on hyväksynyt Metsähallituksen aloitteen Venevaara - Hirvasselkä alueen osalta 7.4.2020.

 

Hankkeessa suunnitelluista tuulivoimalaista Kittilän Kellovuoman alueelle sijoittuisi noin 5-10 voimalaa. Kaavoituksen lopullinen rajaus, tuulivoimaloiden sijoittelualueet kaava-alueen sisällä ja tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana ottamalla huomioon kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) yhteydessä tehtävien selvitysten ja sidosryhmäkeskustelujen tulokset. Poronhoitolain 53 §:n määräys neuvotteluista huomioidaan kaavoitus- ja YVA-menettelyissä. Alueella on voimassa Tunturi-Lapin maakuntakaava ja alue varattu maakuntakaavassa merkinnällä M 4528 (maa- ja metsätalousvaltainen alue). Alueella ei ole voimassa olevia yleis- ja asemakaavoja. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan Metsähallituksen hallinnoimia valtionmaita.

 

Metsähallituksen esittämässä alustavassa hankeaikataulussa osayleiskaava olisi hyväksymiskäsittelyssä 2022, jolloin tuulipuiston rakentaminen alkaisi 2023-2025 ja käyttöönotto 2025-2027. Hankkeen vaatima ympäristövaikutusten arviointiprosessi (YVA) suoritetaan mahdollisimman pitkälle yleiskaavan laatimisen rinnalla.

 

Metsähallitus esittää, että se vastaa kaikista osayleiskaavan ja hankkeen selvitysten ja suunnitelmien laadinnasta ja niihin liittyvistä kulusta, kustannuksesta sekä kuulutus- yms. kuluista, pois lukien kunnan omista osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvien lakisääteisten tehtävien hallinnoinnista ja viranomaistyöstä johtuvista kustannuksista. Lisäksi Metsähallitus esittää, että se kilpailuttaa kaavakonsultin, jonka se esittää kunnalle hyväksyttäväksi kaavanlaatijaksi.

 

Tuulivoimaosayleiskaavan kaavoittamista laaditaan tarpeellisilta osin kaavoitussopimus Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välille sen jälkeen, kun Metsähallitus on kilpailuttanut kaavakonsultin.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Kellovuoman alueelle. Metsähallituksen esittämän kaavanlaatijan hyväksyminen sekä Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välinen kaavoitussopimus tuodaan erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Asian käsittely:

Kunnanhallituksen jäsen Vuokko Mäntymaa vastaesitys:

 

Esitän, että tuulivoimaa koskeva asia palautetaan valmisteluun kaavoitustoimikuntaan ja periaatekeskustelu asiasta käydään valtuustossa. On tärkeää arvioida tuulivoiman kokonaisvaikutukset Kittilän kunnassa. Otetaan myös kuntalaiset mukaan keskusteluun aiheesta, kuntalaiskuuleminen on tärkeää.

 

Jäsen Outi Marttila kannatti tehtyä vastaesitystä. Myös jäsenet Akseli Erkkilä ja Raili Fagerholm kannattivat Vuokko Mäntymaan vastaesitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajalan tiedustellessa voidaanko asia yksimielisesti palauttaa valmisteluun, todettiin, että asia palautetaan yksimielisesti valmisteluun.

Päätös:

Palautettiin asia valmisteluun yksimielisesti.

__________

 

Khall 16.06.2020 § 235

 

 

Olli-Matti Tervaniemi oli 25.5.2020 kaavoitustoimikunnassa esittelemässä Metsähallituksen Venevaara - Hirvasselkä - Kellovuoma tuulivoimahanketta. Metsähallitus on kartoittanut ja arvioinut valtionmaiden tuulivoimapotentiaalisia alueita Kittilän kunnan alueella. Tehtyjen selvitysten ja arviointien pohjalta Kittilän ja Kolarin kunnanrajalla sijoittuva Venevaara-Hirviselkä-Kellovuoma alue on ainoa jota kannattaa lähteä jatkoselvittämään. Muualla Kittilän kunnan alueella valtionmailla olevilla potentiaalisilla alueilla on ongelmia lentoalueiden, poronhoidon, puolustusvoimien tai luontokohteiden kuten kansallispuiston ja erämaa-alueiden kanssa ja tästä syystä ne ovat rajattu jatkokehityksen ulkopuolelle.

 

Vuorovaikutus kuntalaisten kanssa järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavoitusprosessin aikana pidettävin yleisötilaisuuksin sekä luonnos- ja ehdotusvaiheen kuulemisissa. Vuorovaikutus, muun muassa yleisötilaisuuksien ajankohdat, tarkentuu, kun kaavanlaatija on valittu ja pääsee aloittamaan työnsä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle

 

että valtuusto käy periaatekeskustelun Kellovuoman alueen tuulivoimahankkeesta Metsähallituksen edustajan Olli-Matti Tervaniemen alustuksen pohjalta.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 22.06.2020 § 50

 

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa kymmenentenä asiana.

 

Metsähallituksen edustaja Olli-Matti Tervaniemi alusti asiassa klo 17.20-17.50.

 

Kuultiin asiantuntijaa ja käytiin periaatekeskustelu.

__________

 

Khall 25.08.2020 § 319

 

 

5.5.2020 Kittilän kunnanhallitus on palauttanut Metsähallituksen hakemuksen tuulivoimayleiskaavan laatimisesta Kittilän Kellovuoman alueelle valmisteluun.

 

Kaavoitustoimikunta on käsitellyt tuulivoimayleiskaavaa kokouksessaan 25.5.2020 ja kunnanhallituksen esityksen mukaisesti kunnanvaltuusto on käynyt periaatekeskustelun Kellovuoman alueen tuulivoimahankkeesta 22.6.2020 § 50. Molemmissa hanketta oli esittelemässä Olli-Matti Tervaniemi Metsähallituksesta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Kellovuoman alueelle.

 

Metsähallituksen esittämän kaavanlaatijan hyväksyminen sekä Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välinen kaavoitussopimus tuodaan erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Outi Marttila Oikeudenmukainen Kittilän puolesta esitti seuraavaa lisäystä:

 

Kellovuoman hanke ei ole lisäys /jatkumo Alakylän tuulivoimahankkeelle.

 

Jäsen Tuula Mertaniemi kannatti Outi Marttilan tekemää esitystä/lisäystä.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Vuokko Mäntymaa teki seuraavanlaisen vastaesityksen:

 

Kunnanhallitus ei käynnistä maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista Kellovuoman alueelle.

 

Jäsenet Raili Fagerholm ja Akseli Erkkilä kannattivat Vuokko Mäntymaan tekemää vastaesitystä.

 

Tauko pidettiin klo 12:50-13:02

 

Jäsen Ahti Ovaskainen esitti, että asiaa varten hankitaan lisäselvitystä ja palautetaan asia valmisteluun. Jäsen Outi Marttila kannatti Ahti Ovaskaisen tekemää esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että koska oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeavia kannatettuja esityksiä sekä kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun, asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA.

Ne, jotka kannattavat Ovaskaisen esitystä asian palauttamisesta jatkovalmisteluun, äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän (7) ei-ääntä ja kaksi (2) jaa-ääntä.

Ei-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen ja Pekka Rajala. Jaa-ääniä antoivat Vuokko Mäntymaa ja Jussi Mäkitalo.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 7-2 Ovaskaisen esitys on tullut kunnanhallituksen päätökseksi ja asia päätettiin palauttaa jatkovalmisteluun.

__________

 

Khall 27.04.2021 § 196

 

Kellovuoman tuulivoimahankkeesta järjestettiin yleisölle esittelytilaisuus 9.11.2020, tallenne katsottavista Kittilän kunnan internetsivuilta osoitteesta http://www.kittila.fi/livestream-tallenteet. Esittelytilaisuuden jälkeen joulukuussa 2020 järjestettiin tuulivoimaa koskeva kuntalaiskysely, jonka tuloksia kunnanvaltuusto käsitteli 25.1.2021 § 18 ja merkitsi ne tiedoksi.

 

Tuulivoimalat ovat laajalle vaikuttavaa toimintaa, jonka edellytykset ja esteet tulee selvittää yleiskaavoituksella. Tällöin hankkeen vaikutukset selvitetään lain mukaisesti ja kaikilla osallisilla on mahdollisuus vaikuttamiseen.

 

Tuulivoima osayleiskaavan laadinnan käynnistäminen ei tarkoita, että kaavoitusprosessin lopputulos olisi tuulivoimalat mahdollistava osayleiskaava. Kaavoitusprosessin viimeisessä vaiheessa kunnanvaltuusto tulee pohtimaan lopullisen aineiston pohjalta edellytyksiä osayleiskaavalle ja tähän päätökseen tyytymättömällä osallisella on oikeus hakea muutosta hallinto-oikeudesta.

 

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Kellovuoman alueelle.

 

Metsähallituksen esittämän kaavanlaatijan hyväksyminen sekä Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välinen kaavoitussopimus tuodaan erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen teki seuraavan esityksen:

 

Kittilän kunnalle on luontomatkailusta tullut tärkeä elinkeino. Noin vuoden ajan riehunut koronapandemia on lisännyt ihmisten kiinnostusta luontoaktiviteetteihin ja luonnossa liikkumiseen. Maiseman kauneusarvot ovat tulleet entistäkin tärkeämmiksi tässä ajassa. Kaavaillut valtavat tuulivoimalaitokset sopivat huonosti kunnan elinkeinorakenteeseen. Tuulivoima vaikeuttaisi myös tuntuvasti poroelinkeinon harjoittamista. Porojen liikkuminen luontaisia reittejään pitkin häiriintyisi vakavasti.

 

Kellovuoman tuulivoimahankkeesta pidettiin kuntalaisille ja asukkaille suunnattu yleisötilaisuus verkkolähetyksenä 09.11.2020 sekä toteutettiin kuntalaiskysely aikavälillä 8.- 22.12.2020. Kyselyn selvä enemmistö vastusti tuulivoimahankkeen hyväksymistä.

 

Esitän että:

Kunnanhallitus ei käynnistä maankäyttö- ja rakennuslain 44§:n ja 77§:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista Kellovuoman alueelle.

 

Jäsenet Raili Fagerholm, Marita Toivanen, Vuokko Mäntymaa ja Akseli Erkkilä kannattivat Salosen esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala tiedusteli, voidaanko olla yksimielisiä Salosen tekemästä esityksestä.

 

Saatuaan myöntävän vastauksen puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on yksimielisesti hyväksynyt Tarmo Salosen esityksen päättäen, että:

 

Kunnanhallitus ei käynnistä maankäyttö- ja rakennuslain 44§:n ja 77§:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista Kellovuoman alueelle.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa