Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 03.06.2021/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 28

03.06.2021

 

Kittilän eläkeläiset ry:n avustushakemus

 

Vapsivlk 03.06.2021 § 28

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kittilän Eläkeläiset ry hakee liikuntatoimen yhteisöavustusta kuluvalle vuodelle. Avustusanomus on esityksen oheismateriaalina. Lisäksi yhdistys on toimittanut tuloslaskelman, taseen sekä toimintakertomuksen.

 

Kittilän Eläkeläiset ry on jo pitkään ollut kulttuuritoimen jokakeväisten yhteisöavustusten piirissä. Kulttuuritoimelta haettava avustus perustuu yhdistyksen harjoittamaan kulttuuritoimintaan. Kulttuuritoiminnan lisäksi Kittilän Eläkeläiset ry järjestää varttuneelle väelle myös ohjattua liikuntaa. Yhdistyksen järjestämä liikuntakerho kokoontuu viikoittain. Pätevien ohjaajien johdolla kokoontuva liikuntakerho on erittäin suosittu. Kerhon viikoittainen osallistujamäärä on vakiintunut noin kolmenkymmenen osallistujan tasolle. Kaiken kaikkiaan yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 200.

 

Kuten avustushakemuksesta käy ilmi, yhdistys hakee liikuntatoimen yhteisöavustusta liikuntavälineiden hankintaan sekä toimitilan käyttökuluihin. Avustushakemuksessa ei ole ilmoitettu haettavaa avustussummaa. Yhdistyksen sihteeri ja vs. sivistystoimenjohtaja ovat keskustelleet yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta sekä yhdistyksen tulevaisuuden näkymistä.

 

Liikuntatoimi katsoo, että Kittilän Eläkeläiset ry:lle voidaan talousarvion puitteissa myöntää yhteisöavustusta kuluvalle vuodelle yhdistyksen järjestämän laadukkaan, säännöllisen ja suositun liikuntatoiminnan perusteella.

 

Lisäksi liikuntatoimi korostaa, että koronaepidemia ja siihen liittyvät rajoitustoimet ovat poikkeuksellisella tavalla koetelleet senioriväestön fyysistä toimintakykyä ja henkistä hyvinvointia. Raskaan korona-ajan jälkeen on tärkeää tukea senioriväestön kokonaisvaltaista toipumista. Tässä toipumisprosessissa paikallisilla eläkeläisjärjestöillä on keskeinen rooli.

 

Ikäihmisten liikuntapalveluihin on liikuntatoimen vuoden 2021 talousarviossa varattu 8 000 euroa kustannuspaikalle 70207 menotilille 4470. Tästä määrärahasta on viime vuosina myönnetty liikuntatoiminta-avustusta paikallisille eläkeläisjärjestöille.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää myöntää Kittilän Eläkeläiset ry:lle tuhannen (1 000) euron suuruisen avustuksen yhdistyksen järjestämän laadukkaan, säännöllisen ja suositun liikuntatoiminnan perusteella.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa