Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 03.06.2021/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 36

03.06.2021

 

Tiedoksi saatettavat viranhaltijapäätökset ajalta 13.1.-26.5.2021

 

Vapsivlk 03.06.2021 § 36

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 705 7486)

 

Kuntalain 107 §:n 2 mom. mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.

Pöytäkirjan pitämisellä parannetaan muun muassa kansalaisten mahdollisuutta valvoa oikeusturvaansa (muutoksenhaku) ja yleensä mahdollista valvoa hallintoa (julkisuusperiaate, tilintarkastajat).

Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on pidettävä yleisesti nähtävänä, ja päätökset on annettava tiedoksi samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.

 

Oheismateriaalina luettelo vapaan sivistystoimen tekemistä viranhaltijapäätöksistä ajalta 13.1.-26.5.2021 tiedoksi vapaan sivistystyön lautakunnalle.

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 13.1.-26.5.2021.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa