Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 03.06.2021/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 34

03.06.2021

 

Vapaan sivistystyön lautakunnan kokousaikataulu 1.8.-31.12.2021

 

Vapsivlk 03.06.2021 § 34

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

Kittilän kunnan hallintosäännön 127 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille sekä varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu vuoden 2021 syyskauden aikana seuraavasti:

23.9.2021 klo 13:00

21.10.2021 klo 13:00

16.12.2021 klo 13:00

Vapaan sivistystyön lautakunnan kokouskutsu ja esityslista tulee julkaista sähköisessä kokouspalvelussa vähintään kuusi (6) päivää ennen vapaan sivistystyön lautakunnan kokousta kullekin jäsenelle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Viikonlopun päivät sisältyvät laskennallisiin päiviin.

Esityslistat lähetetään sähköpostilla lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle sekä laitetaan kunnan www.-sivuille.

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan kokouksessa päätettynä ajankohtana ja pidetään nähtävänä kunnanvirastolla pöytäkirjantarkistusta seuraavana arkipäivänä. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa