Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 166

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 128

16.03.2021

Kunnanhallitus

§ 166

13.04.2021

 

Valtuustoaloite/Kyläyhdistyksille apua kiinteiden kulujen maksuihin

 

91/02.05.01/2021

 

Khall 16.03.2021 § 128

 

 

Valtuutettu Susanna Kantola jätti valtuuston kokouksessa 22.2.2021 Keskustan valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kyläyhdistyksille apua kiinteidenkulujen maksuihin.

Kyläyhdistykset ovat olleet myös Korona aikana vaikeassa tilanteessa. Kaikki tapahtumat kuten esim. pilkkikilpailut, myyjäiset yms on olleet nyt poissa. Näistä tapahtumista yleensä kyläyhdistykset saavat tuottoa jolla maksetaan esim. kylätalon sähkölaskut, remontoinnit, lämmityspuiden ostot, lumityöt yms. Nämä kulut on kyläyhdistyksillä edelleen maksettavana vaikka tulot ovat jääneet jo vuodelta saamatta. Nyt Kittilän Kunnan tulisi tukea aktiivisia kyläyhdistyksiä, jotta tärkeät toiminnot/tilat pysyvät tämän korona tilanteen aikanakin kunnossa ja kun korona aika on ohi voidaan palata taas jatkamaan toimintaa kylissä. Kittilän kylissä on tärkeää säilyttää tilat jotta kylissä voidaan jatkaa harrastamista sekä voidaan järjestää erilaisia tapahtumia."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimeen valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on controller.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 13.04.2021 § 166

 

Kunnanhallituksen alaiseen toimintaan muun toiminnan kustannuspaikalle on varattu määrärahoja, joista voidaan hakemusten perusteella myöntää yhdistyksille avustuksia. Kuluvana vuonna tämä määräraha on 15.000 euroa. Jos tämä määräraha ei riittäisi tämän tyyppisiin avustuksiin tarkastellaan sen jälkeen, löytyykö kunnanhallituksen alaisesta toiminnasta muualta nk. ylimääräistä määrärahaa. Jos ei löydy, voidaan valtuustolle viedä päätettäväksi lisämäärärahaesitys.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että kunta tiedottaa Kittilän kunnan alueella toimivia kyläyhdistyksiä siitä, että niiden on mahdollista hakea kunnalta avustuksia tilojensa ylläpitoon tai toimintaan.

 

Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu esitys:

Kunnanhallitus päättää,

 

1) että kunta tiedottaa Kittilän kunnan alueella toimivia kyläyhdistyksiä siitä, että niiden on mahdollista hakea kunnalta avustuksia tilojensa ylläpitoon tai toimintaan

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Tarkastetaan pöytäkirjan tämän asian osalta tässä kokouksessa.

 

Hyväksyttiin yksimielisesti kunnanjohtajan muutettu esitys.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa