Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 165

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 127

16.03.2021

Kunnanhallitus

§ 165

13.04.2021

 

Valtuustoaloite/Henkilöstöjaoston perustaminen

 

89/00.00.01/2021

 

Khall 16.03.2021 § 127

 

 

Valtuutettu Marita Toivanen jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 22.2.2021 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"VASEMMISTON VALTUUSTOALOITE 21.2.2021 / HENKILÖSTÖJAOSTON PERUSTAMINEN

 

Useissa kunnissa toimii kunnanhallituksen alaisena henkilöstöjaosto. Henkilöstöjaoston tehtävänä on kunnalle työnantajana kuuluvien henkilöstöasioiden käsitteleminen. Esitämme, että myös Kittilässä perustetaan henkilöstöjaosto ja tarvittavat muutokset hallintosääntöön valmistellaan pikaisesti niin, että ne tulevat voimaan 1.6.2021 alkaen uuden valtuustokauden alussa. Henkilöstöjaoston esittelijänä toimisi henkilöstöpäällikkö. Henkilöstöjaoston erityisenä tehtävänä olisi toteuttaa ja valvoa kunnanhallituksen linjaamaa kunnan henkilöstöpolitiikkaa, ohjata ja valvoa työsuojelua sekä edistää yhteistoimintaa."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on vs. hallintojohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 13.04.2021 § 165

 

Henkilöstöasiat ovat keskeinen osa Kittilän kunnan työnantajapolitiikkaa. Henkilöstöhallintoon kuuluvia asioita on runsaasti ja ne työllistävät nykyisellään henkilöstöpäällikköä. Erityisesti palkkaukseen liittyvissä asioissa henkilöstöjaoston rooli olisi erittäin toivottu ja perusteltu.Asiaa on käsitelty myös kunnan johtoryhmässä ja toimialoilta on saatu tuki perustettavalle henkilöstöjaostolle.

 

Henkilöstöjaoston tehtävänä olisi toteuttaa ja valvoa kunnanhallituksen linjaamaa kunnan henkilöstöpolitiikkaa, ohjata ja valvoa työsuojelua sekä edistää yhteistoimintaa.

 

Perustettavan henkilöstöjaoston tehtäviin voitaisiin sisällyttää esimerkinomaisesti seuraavanlaisia asioita:

 

Henkilöstöjaosto vastaisi henkilöstöä koskevasta strategisesta suunnittelusta ja linjaisi merkittävät henkilöstöä koskevat ohjelmat ja periaatteet. Henkilöstöjaoston toimivaltaan kuuluisi valmistella kunnan henkilöstöstrategia, päättää muista henkilöstöä koskevista ohjelmista, päättää henkilöstön kehittämisen periaatteet,.päättää yhteistoiminnan yleiset periaatteet, päättää kunnan työterveydenhuollon periaatteet, päättää kunnan työnantajana käyttämän työvoimapolitiikan periaatteet, päättää palkkausjärjestelmää koskevat periaatteet, päättää tulospalkkausjärjestelmää koskevat periaatteet sekä päättää kuntaa sitovista paikallisista virka-ja työehtosopimuksista.

 

On mahdollista että henkilöstöjaoston johdolla käytäisiin paikallisneuvottelut tai annettaisiin ohjeet tai määräykset niiden käymiseksi, käytäisiin paikalliset virka- ja työehtosopimusneuvottelut ja hyväksyttäisiin syntyneet paikalliset sopimukset, vastattaisiin kunnan yhteistoimintamenettelystä sekä työhyvinvoinnista ja henkilöstöeduista.

 

Kunnanhallituksen henkilöstöjaostossa olisi viisi jäsentä ja sen valitsee kunnanhallitus, toimikausi on sama kuin kunnanhallituksella. Henkilöstöjaoston esittelijä ja henkilöstöjaoston toimivaltuudet määrätään hallintosäännössä.

 

Henkilöstöjaoston perustaminen kannattaa sitoa alkavaan valtuustokauteen 1.8.2021 ja laatia tarvittavat muutokset hallintosääntöön

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) käynnistää valmistelut henkilöstöjaoston perustamiseksi 1.8.2021 lukien

 

2) valtuuttaa hallintotoimen valmistelemaan tarvittavat muutokset hallintosääntöön

 

Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu esitys:

Kunnanhallitus päättää

 

1) käynnistää valmistelut henkilöstöjaoston perustamiseksi 1.8.2021 lukien

 

2) valtuuttaa hallintotoimen valmistelemaan tarvittavat muutokset hallintosääntöön

 

3) todeta aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Tarkastetaan pöytäkirjan tämän asian osalta tässä kokouksessa.

 

Hyväksyttiin yksimielisesti kunnanjohtajan muutettu esitys.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa