Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 164

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 126

16.03.2021

Kunnanhallitus

§ 164

13.04.2021

 

Valtuustoaloite/Kiusaamista koskeva asia

 

50/00.02.00/2021

 

Khall 16.03.2021 § 126

 

 

Valtuutettu Inkeri Yritys jätti valtuuston kokouksessa 22.2.2021 OMK:n, Kokoomuksen ja Vihreiden valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kiusaamista koskeva asia

 

Valtuuston kokouksessa 25.1.2021 Kittilän kunnanvaltuusto vastasi Raahen kaupungin haasteeseen koulukiusaamista vastaan. Käsiteltäessä tätä asiaa kokouksessa käytettiin puheenvuoro, jossa väitettiin mm, että tämän valtuustokauden aikana on jo kaksi vs. kunnanjohtajaa lähtenyt kiusaamisen takia pois ja kolmatta jo kiusataan. Lisäksi puheenvuorossa väitettiin mm, että kiusaamista tapahtuu tiettyjen (pienen porukan) valtuutettujen taholta ja että kiusaaminen kohdistuu kunnan hyviin virkamiehiin kunnanjohtajaan jne. Nämä ovat kovia väitteitä. Puheenvuoro on aiheuttanut hämmennystä sekä valtuutettujen että kuntalaisten taholla.

 

Esitän, että Kittilän kunta ryhtyy, ellei ole vielä ryhtynyt, selvittämään näitä kyseisiä virkamiehiin kohdistuvia kiusaamistapauksia. Työsuojelulainsäädäntö velvoittaa esimiestä ryhtymään heti toimiin, jos esimiehen tietoon tulee, että joku työyhteisön jäsen on joutunut kiusaamisen kohteeksi."

 

Kunnanjohtajan ollessa esteellinen esittelijänä toimii vs. hallintojohtaja.

 

Vs. hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on henkilöstöpäällikkö.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä, syynä asianosaisuus.

Vs. hallintojohtaja toimi esittelijänä.

 

Vs. hallintojohtajan esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 13.04.2021 § 164

 

Kiusaaminen ja väite kiusaamisesta on vakava asia ja Kittilän kunta tekee parhaansa työnantajana asian kitkemiseksi pois kouluista ja muistakin työyhteisöistä.

 

Henkilöstön osalta kunnassa on yhteistyössä työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation kanssa toimintamallit epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumiseen. Kiusaamisen kohteeksi joutuneen tai muiden työyhteisön jäsenten, jotka ovat tietoisia tilanteesta, tulee välittömästi kertoa asiasta esimiehelle, työsuojeluvaltuutetulle tai työsuojelupäällikölle, joiden avustuksella asiaa selvitetään mahdollisimman pian. Velvoite tähän tulee jo työsuojelulainsäädännöstä, jonka mukaan esimiehen vastuu näissä tilanteissa on suuri. Kittilän kunnassa on käynnistynyt myös työyhteisösovittelun toimintamalli, jossa osapuolet itse ovat aktiivisesti vaikuttamassa ristiriitatilanteiden ratkaisuun.

 

Kittilän kunta tekee henkilöstöhallinnon johdolla aktiivista ennaltaehkäisytyötä kiusaamisen ehkäisemiseksi. Kunnan henkilökohtaa kehotetaan ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä työsuojeluun.

 

Vuonna 2021 toteutetaan webropol-kysely, jolla saadaan kokonaiskuva mahdollisista ongelmatilanteista ja pystytään kohdentamaan toimenpiteitä tarkemmin.Tässä tehdään tiivistä yhteistyötä myös työterveyshuollon kanssa.

 

Luottamushenkilöpuolelle on mahdollista kohdentaa avustavia toimenpiteitä, mikäli työnantaja näkee tarpeelliseksi. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla vaikkapa keskusteluavun tarjoaminen ongelmatilanteissa. Vastaavasti poliittisten puolueiden ryhmäkokouksiin on saatavilla ulkopuolista keskusteluapua, jos tätä toivotaan.

 

Kunnanjohtajan ollessa esteellinen esittelijänä toimii vs. hallintojohtaja.

 

Vs. hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi hallintotoimen/henkilöstöpuolen antaman selvityksen asiasta

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä (hallintolaki 28 §/asianosaisuus) tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi teki varajäsen Yrjö Vaaran kannattaman vastaesityksen asian palauttamisesta valmisteluun. Esitys perusteluineen pöytäkirjan liitteenä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että koska on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun, on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla, äänestävät JAA.

Ne, jotka kannattavat Mertaniemen esitystä asian palauttamisesta valmisteluun, äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän (7) jaa-ääntä ja kaksi (2) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Vuokko Mäntymaa, Pekka Rajala, Tarmo Salonen ja Marita Toivanen. Ei-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Yrjö Vaara.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 7-2 päätettiin jatkaa asian käsittelyä.

 

Puheenjohtaja totesi, että vs. hallintojohtajan esitys on tullut kunnanhallituksen päätökseksi.

 

Puheenjohtajan esityksestä pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa