Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2021/Pykälä 156

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 156

30.03.2021

 

Vastine markkinaoikeudelle Ramp Jam Oy:n valituksesta koskien kunnanhallituksen päätöstä 2.2.2021 § 41, Kittilän skeittiparkin hankinta/Diaarinumero 20052/03.04.00.04/2021

 

42/10.03.01/2021

 

Khall 30.03.2021 § 156

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Ramp Jam Oy on valittanut markkinaoikeuteen Kittilän kunnanhallituksen päätöksestä 2.2.2021 § 41, Kittilän skeittiparkin hankinta.

 

Hankinnasta on saapunut hankintaoikaisu. Lisäksi Ramp Jam Oy on valittanut hankintapäätöksestä markkinaoikeudelle. Valitus markkinaoikeudelle on lähes samansisältöinen kuin hankintaoikaisu. Markkinaoikeus on lähettänyt 16.3.2021 Kittilän kunnalle vastinepyynnön, jonka määräaika on 31.3.2021 mennessä (vastinepyyntö oheismateriaalina).

 

Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) antaa Markkinaoikeudelle seuraavan sisältöisen vastineen:

 

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo sinä ajankohtana, jolloin hankintailmoitus on toimitettu julkaistavaksi tai hankintamenettely on muutoin aloitettu on 280 000,00 €.

 

Hankinnan sopimuskausi on 15.02.2021 - 31.08.2021.

 

Hankintapäätöksen tiedoksi antaminen valittajalle ja asiakirjat tiedoksiantoon liittyen. Päätös on annettu tiedoksi sähköisesti 4.2.2021 Klo 16:31:39 Cloudia-kilpailutusjärjestelmässä (samassa järjestelmässä, jossa tarjoukset olivat toimitettuina).

 

Hankintasopimuksen allekirjoittaminen tai hankintapäätöksen täytäntöönpano. Ei ole allekirjoitettu tai pantu täytäntöön.

 

Kittilän kuntaa on pyydetty toimittamaan jäljennökset kaikista asiaan oleellisesti vaikuttavista asiakirjoista. Kittilän kunnan näkemyksen mukaan seuraavat asiakirjat liitteineen ovat oleellisia:

 

Hankinnasta julkaistut hankintailmoitukset tai selvitys siitä, miksi hankintailmoitusta ei ole julkaistu (julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 7 luku), liite nro 1

 

Tarjouspyyntö, liite nro 2

 

Saadut tarjoukset, liite nro 3

 

Tarjousvertailu, liite nro 4

 

Hankintapäätös liite nro 5

 

Hankintasopimus (mikäli jo allekirjoitettu), tätä ei ole olemassa

 

Lisäksi Kittilän kunta toteaa, että seuraavat asiakirjat liitetään erikseen Markkinaoikeudelle toimitettavaan asiakirjalähetykseen oheismateriaalina:

 

1) We Build Parks Finland/Työaikataulu/Kittilän skeittiparkki (Tämä on yrityssalaisuustieto, koska kyseessä on yrityksen toteuttamissuunnitelman aikataululaadintaan)

 

2) We Build Parks Finland Oy/Skeittiparkkireferenssit/Kittilän skeittiparkki

 

3) We Build Parks Finland Oy/Tarjouksen tekijän yhteyshenkilön tiedot ja asema/Kittilän skeittiparkki (edustajuus Suomessa)

 

4) We Build Parks Finland Oy/Havainnekuvat/Kittilän skeittiparkki (Tämä on yrityssalaisuustieto, koska kyseessä on suunnitelma, johon on tekijänoikeus)

 

5) We Build Parks Finland Oy/Skeittiparkkiselostus/Kittilän skeittiparkki (Tämä on yrityssalaisuustieto, koska kyseessä on tekijänoikeus suunnitelmaan)

 

6) Concrete Proof Oy/Skeittiparkkiselostus/Kittilän skeittiparkki (Tämä on yrityssalaisuus, koska kyseessä on suunnitelma, johon tekijänoikeus)

 

7) Concrete Proof Oy/Havainnekuvat/Kittilän skeittiparkki (Tämä on yrityssalaisuus, koska kyseessä on suunnitelma, johon tekijänoikeus)

 

8) Concrete Proof Oy/Suunnittelureferenssit/Kittilän skeittiparkki

 

Kittilän kunnanhallitus toteaa lisäksi vastineenaan, että Kittilän kunnan jo aiemmin toimittamat asiakirjat Markkinaoikeudelle liittyen käsiteltävään asiaan tulee huomioida päätöstä tehtäessä.

 

2) päättää todeta vastaselostuksinaan valittajan vaatimusten hylkäämisperusteisiin seuraavaa:

 

Väite nro 1: We Build Parks Finland Oy:llä ei myöskään ole urakoituna ainoatakaan skeittipuistoa.

 

Kittilän kunnan vastaselostus:

 

Tarjouspyynnössä on mainittu kohta: "Referenssit; Ladattava"

 

Kohdassa ei ole määriteltynä, että pitäisi olla määrätty lukumäärä kohteita

 

Kohdassa ei ole poissuljettuna vaihtoehtoa, etteikö hankkeessa voisi käyttää aliurakoitsijoita.

 

Kohdassa ei ole määriteltynä hylkäämisperusteena toteutettuja skeittiparkkiprojekteja kotimaassa eikä ulkomailla.

 

Hyväksytyssä tarjouksessa on esitetty kokemukset vastaavista hankkeista.

 

Hyväksytyn yrityksen tarjousasiakirjoissa on ilmoitettuna, että We Build Parks Oy toimii Schneestern GmbH:n sekä Velosolutions GmbH:n yritysten edustajana Suomessa.

 

Kittilän kunta toteaa, että väite nro 1 ei pidä paikkaansa tarjouspyyntöasiakirjoihin perustuen, joten se tulee aiheettomana hylätä.

 

Väite nro 2: We Build Parks Finland Oy:n tilinpäätös- ja taloustietoja ei löydy tietokannoista, koska yritys on vasta perustettu, eikä tilinpäätöstä ole tehty vuodelta 2020. Tästä ei löydy maksuttomista tietokannoista tietoja, koska yrityksen ensimmäistäkään tilinpäätöstä ei ole vahvistettu.

 

Kittilän kunnan vastaselostus:

 

Hyväksytyn yrityksen luottoluokitus täyttää vaaditun Rating Alfa -luokituksen A+ (tyydyttävä +) tason. Lähde Suomen Asiakastieto Oy.

 

Kittilän kunta toteaa, että väite nro 2 ei pidä sisällään huomioitavia vaatimuksia, joten hyväksytty tarjous on tältäkin osin tarjouspyynnön mukainen.

 

Väite nro 3: We Build Parks Finland Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu vain ulkopuolisten toimijoiden referenssiurakoita.

 

Kittilän kunnan vastaselostus:

 

Hyväksytyssä tarjouksessa on esitetty tarjouspyynnön mukaisesti referenssikohteet

 

Kohdassa ei ole poissuljettuna sitä vaihtoehtoa, etteikö hankkeessa voisi käyttää aliurakoitsijoita.

 

Tarjousasiakirjoissa on ilmoitettuna, että We Build Parks Oy toimii Schneestern GmbH:n sekä Velosolutions GmbH:n yritysten edustajana Suomessa.

 

Kittilän kunta toteaa, että väite nro 3 ei pidä sisällään huomioitavia vaatimuksia, joten hyväksytty tarjous on tältäkin osin tarjouspyynnön mukainen.

 

Väite nro 4: Heidän kotisivuillaan ei ole edes mainintaa skeittipuistoista, ainoastaan muiden extremelajien puistoista.

 

Kittilän kunnan vastaselostus:

 

Tarjouspyynnössä ei ole ollut kotisivujen osalta määrittelyjä tarjouksen tekijöille.

 

Kittilän kunta toteaa, että väite nro 4 ei pidä sisällään huomioitavia vaatimuksia, joten hyväksytty tarjous on tältäkin osin tarjouspyynnön mukainen.

 

Väite nro 5: Valittaja on tehnyt tarjouksen, jossa täyttyvät kaikki tarjouspyynnön mukaiset soveltuvuuden edellytykset. Valittajan tarjous täyttää sekä referenssien lukumäärän, että referenssien soveltuvuuden osalta Hankintayksikön tarjouspyynnön soveltuvuus ja kelpoisuusvaatimukset. Soveltuvuus ja kelpoisuus edellyttää toteutuneita referenssiurakoita, muuten sovellusvaatimuksia ei tule täytetyksi. We Build Parks Finland Oy:n tarjous ei täytä soveltuvuusvaatimuksia eikä taloudellisia kelpoisuusvaatimuksia eli We Build Parks Finland Oy:n tarjous on Hankintayksikön tarjouspyynnön ja hankintamenettelyn vastainen.

 

Kittilän kunnan vastaselostus:

 

Valittajan Ramp Jam Oy:n Concrete Proof nimissä jättämä tarjous on saanut 81,923 pistettä, eikä ole täten saavuttanut sijoitusta, jolla olisi tullut valituksi kohteen toteuttajaksi'.

 

We Build Parks Finland Oy:n tarjous on tarjouspyynnön mukaisena soveltuvuudenkin ja taloudellistenkin kelpoisuuksien täyttävänä valittu Kittilän skeittiparkin toteuttajaksi pistein 89,736.

 

Kittilän kunta toteaa, että väite nro 5 ei pidä paikkaansa tarjouspyyntö asiakirjoihin perustuen, joten se tulee hylätä.

 

3) todeta, että Ramp Jam Oy:n valitus tulee hylätä kaikilta osin perusteettomana.

 

4) todeta, että Skeittiparkin hankintapäätös ja hankintamenettely noudattavat kaikilta osin hankintalakia eikä hankintapäätös ei ole tarjouspyynnön vastainen. Hankintamenettely ja hankintapäätös on hoidettu asianmukaisesti eikä asiassa ole tapahtunut menettelyvirheitä tai asiavirheitä.Hankintamenettelyyn osallistujia on kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättä.Hankintapäätös ei ole virheellinen, koska valituksi on tullut kelpoisuusedellytykset täyttävä ja eniten pisteitä saanut tarjous.

 

5) että Kittilän kunta vaatii oikeudenkäyntikulujensa korvaamista

 

6) vaatia, että Markkinaoikeuden tulee hylätä Ramp Jam Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaaminen hankintayksikön toimesta kaikilta osilta perusteettomana.

 

7) tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa