Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2021/Pykälä 151

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 37

02.02.2021

Kunnanhallitus

§ 151

30.03.2021

 

Ympäristösihteerin virka

 

39/01.01.01/2021

 

Khall 02.02.2021 § 37

 

 

(Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Ympäristösihteeri Piippa Wäli on irtisanoutunut ympäristösihteerin virasta 1.2.2021 lukien. Kyseessä on lakisääteinen ja tärkeä tehtävä, jota ei voida sisäisin järjestelyin täyttää. Kittilän kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää kyseisen viran täytöstä.

 

Kittilän kunnan ympäristötoimessa ei ole 1.2.2021 lukien ympäristösihteeriä, joten väliaikaiset järjestelyt viran täyttämiseksi/tehtävän hoitamiseksi on syytä käynnistää pikaisesti.

 

Yhtenä mahdollisuutena on ostaa resurssia määräaikaisesti naapurikunnasta. Tällöin saataisiin lisäaikaa asian valmisteluun, viran vakinaisemman täytön valmisteluun ja kokonaisuuden hallintaan.Samassa yhteydessä tulisi tarkastella myös tehtävän vaativuus ja palkkataso suhteessa naapurikuntiin.

 

Tässä yhteydessä on syytä tehdä kokonaistarkastelu ympäristövalvonnan tehtävistä ja laatia strategia siitä, tuotetaanko palvelut jatkossa kokonaan omana työnä vai voisiko seudullinen ratkaisu tuoda helpotusta rekrytointihaasteisiin.

 

Asian valmistelua täydennetään kokoukseen mennessä.

 

Tekninen johtaja on kutsuttu kokoukseen asiantuntijaksi.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi vaihtoehdot ympäristösihteerin viran täyttämisestä ja valmistelun tilanteesta

 

2) käydä periaatekeskustelun asiasta ja linjata viran täyttämistä periaatteellisella tasolla

 

3) valtuuttaa laittamaan ympäristösihteerin paikan väliaikaisesti hakuun tai sopimaan naapurikuntien kanssa tarvittavat järjestelyt kunnes vakinaisemmat ratkaisut on ehditty valmistella

 

Päätös:

Vs. kunnanjohtaja Hanna Maria Grandellin muutettu esitys:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi vaihtoehdot ympäristösihteerin viran täyttämisestä ja valmistelun tilanteesta

 

2) käydä periaatekeskustelun asiasta ja linjata viran täyttämistä periaatteellisella tasolla

 

3) valtuuttaa laittamaan ympäristösihteerin paikan väliaikaisesti hakuun tai sopimaan naapurikuntien kanssa tarvittavat järjestelyt kunnes vakinaisemmat ratkaisut on ehditty valmistella

 

4) että vakinaiset järjestelyt tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi erikseen

 

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kunnanjohtajan muutetun esityksen.

__________

 

Khall 30.03.2021 § 151

 

Naapurikunnissa ympäristönsuojelun palveluja yli kuntarajojen tuottaa Sodankylän kunta ja Rovaniemen kaupunki.

 

Arktisen Lapin Ympäristönsuojelu vastaa Sodankylän, Inarin, Muonion, Enontekiön ja Utsjoen kuntien ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä. Vastuukuntana toimii Sodankylän kunta, joka vastaa hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta ja oikeellisuudesta.

 

Yhteistoiminnan järjestämistä varten Sodankylän kunnassa toimii yhteisenä toimielimenä teknisen lautakunnan alainen ympäristöjaosto. Toimielin toimii Sodankylän kunnan organisaatiossa.

Yhteisessä toimielimessä on nykyisin 7 jäsentä; 2 Inarista, 1 Utsjoelta, 1 Enontekiöltä, 1 Muoniosta ja 2 Sodankylästä. Sopijakuntien valtuustot nimittävät jäsenensä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen tässä tarkoitettuun yhteiseen toimielimeen. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee jaosto keskuudestaan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta alkaen valtuustokauden alusta.

 

Yhteistoiminnan lähtökohtana ovat kuntalaisille laadullisesti saman tasoiset ja samanhintaiset palvelut koko yhteistoiminta-alueella. Kunnissa olevat toimipisteet säilytetään.

 

Ympäristönsuojelun maksut ja taksat yhtenäistetään yhteistoiminta-alueella. Toimielin määrittelee lainsäädännön perusteella ja muutoin määrättävät taksat ja maksut.

 

Kukin kunta veloittaa toimitilojen vuokraa oman taksansa mukaisesti.

 

Talousarviossa maksuosuuksina käytetään edellisen vuoden tilinpäätöksessä vahvistettuja jako-osuuksia. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset yhteistoiminnan hoitamiseen turvataan. Käytännössä maksuosuudet ovat menneet asukasluvun mukaisesti. Vuoden 2022 alusta on tarkoitus siirtyä kulupohjaiseen maksuosuuteen.

 

Sopimus voidaan irtisanoa tammikuussa sen kalenterivuoden aikana, minkä lopussa aikoo erota yhteistoiminnasta.

 

Rovaniemen ympäristönsuojelu tekee yhteistyötä Kolarin, Pellon, Ranuan, Tervolan ja Ylitornion kuntien kanssa. Yhteistyö pitää sisällään ympäristönsuojeluviranomaiselle lainsäädännöllä määrättyjen tehtävien kuten lupa- ja valvonta-asioiden hoitamisen. Rovaniemen kaupunki toimii vastuukuntana ja ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta. Kunta nimeää lautakuntaan yhden jäsenen, joka osallistuu yhteisten asioiden käsittelyyn.

 

Rovaniemen kaupunki vastaa sopimuksen aiheuttamasta taloudenhoidosta oman organisaation mukaisella tavalla. Samoin Rovaniemen kaupunki osoittaa tehtävien hoitoon tarvittavat tilat, kalusteet ja varusteet. Henkilökunta toimii Rovaniemen kaupungin tiloissa. Yhteistyö sisältää tarvittaessa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asiantuntijatehtävät maankäytön suunnitteluun ja YVA-hankkeisiin.

 

Kustannukset sovitaan yhteistoimintasopimuksessa, joka pohjautuu kunnan aikaisempaan talousarvioon. Summaa tarkistetaan, mikäli palvelutasoa vaaditaan muutettavaksi.

 

Sopimus voidaan irtisanoa 9 kuukauden irtisanomisajalla päättymään seuraavan vuoden alusta lukien.

 

Suurin ero edellä mainitun kahden ympäristönsuojelun palveluja tuottavan kunnan/kaupungin välillä on se, että Rovaniemellä on toimipiste kaupungissa ja tehtäviä hoidetaan vastuualueittain eri henkilöiden toimesta kaupungista käsin. Vastaavasti Arktisen Lapin (Sodankylä) ympäristöpalvelut tuotetaan kohdekunnassa olevan työntekijän toimesta.

 

Molemmissa ympäristönsuojelupalveluja tuottavassa kunnassa on hyötynä se, että eri kunnissa ympäristönsuojelulakia tulkitaan saman tasoisesti saman palvelutuottajan alueella. Etuna on myös suurempi organisaatio, jossa on tietoa ja tukea saatavissa helpommin kuin yksin/kaksin toimiessa. Henkilöstön vaihtuvuudesta aiheutuvat tiedonsiirron ongelmat ovat pienessä organisaatiossa monesti työläitä ja aikaa kuluttavia.

 

Molemmat ympäristönsuojelun palveluja tuottavat kunnat eivät näe esteitä Kittilän kunnan mukaan tulolle. Ympäristönsuojelun yhteistä toimielintä koskeva sopimus Sodankylän kanssa edellyttää molemmissa kunnissa valtuuston päätöstä. Rovaniemen kaupungin kanssa tehtävä yhteistoimintasopimus ympäristönsuojelun tehtävien hoitamisesta edellyttäisi Rovaniemen kaupungilta ympäristölautakunnan päätöstä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää:

 

1) merkitä oman palvelun vaihtoehtoisista ratkaisuista tiedoksi edellä kerrotun

 

2) päättää käynnistää valmistelut Kittilän kunnan liittymisestä osaksi Arktisen Lapin ympäristönsuojelua, koska se palvelee sijainniltaan ja toiminta-ajatukseltaan Kittilän kunnan ympäristönsuojelun tarpeita

 

3) päättää laittaa ympäristösihteerin viran julkiseen hakuun

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa