Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2021/Pykälä 146

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 146

30.03.2021

 

Kittilän kunnan ja Oy Levi Ski Resort Ltd:n välinen kaavoituksen käynnistämissopimus, Tunturitien asemakaavamuutos

 

393/10.02.03/2020

 

Khall 30.03.2021 § 146

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Tekninen lautakunta on 3.12.2020 § 131 päättänyt Tunturitien asemakaavan aluerajauksesta. Aluerajaukseen sisältyy yleiskaavan mukainen RM-alue, joka sijoittuu rinneravintola Horizontin alueelle. Osa alueesta on Oy Levi Ski Resort Ltd:n omistuksessa ja tältä osaa on tarpeellista tehdä kaavoituksen käynnistämissopimus.

 

18.3.2021 allekirjoitettu kaavoituksen käynnistämissopimus koskee asemakaavamuutosta kiinteistöillä Levi.531 RN:o 104:25 ja Aurinko RN:o 106:0, sopimusalueen pinta-ala yhteensä noin 2,1 hehtaaria. Alue on rajattu sopimuksen liitekarttaan.

 

Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Sopija osapuolet ovat tietoisia siitä, että asemakaavoituksen valmistelu ei välttämättä johda asemakaavan hyväksymiseen. Lisäksi maanomistaja sitoutuu korvauksetta supistamaan viereisestä kiinteistöstä KALTEVA RN:o 4:42 vuokraamaansa alueen rajausta, mikäli vuokra-alueen yleiskaavan mukaisen RM-alueelle tulee olemassa olevan toiminnan lisäksi muuta kuin rinnetoimintoja.

 

Maanomistaja sitoutuu maksamaan kunnalle asemakaavamuutoksen kaavoituskustannukset hallinto- ja kuulemiskustannuksineen sekä tässä yhteydessä tarvittavien maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämien tai hankkeen toteuttamisen muutoin edellyttämien selvitysten ja vaikutustenarvioinnin kustannukset.

 

Kustannusten korvaamisen vakuudeksi maanomistaja sitoutuu toimittamaan 4500 euron omavelkaisen pankkitakauksen tai tilivarojen panttaussitoumuksen kunnalle kahden viikon kulussa siitä, kun tätä sopimusta koskeva kunnanhallituksen päätös on täytäntöönpanokelpoinen tai lainvoimainen. Vakuus vapautetaan, kun maanomistaja on kokonaisuudessaan maksanut edellä mainitut kustannukset tai tehnyt tätä asemakaavaa koskevan maankäyttösopimuksen.

 

Sopimus sitoo maanomistajaa heti allekirjoituspäivästä lukien ja kuntaa siitä lukien, kun kunnanhallituksen päätös tämän sopimuksen hyväksymisestä on täytäntöönpanokelpoinen tai lainvoimainen.

 

Kaavoituksen käynnistämissopimus oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kittilän kunnan ja Oy Levi Ski Resort Ltd:n välisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Tarmo Salonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi/Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen puheenjohtaja) tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Raili Fagerholm toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Jäsen Merja Korva poistui esteellisenä (yhteisö jäävi/Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Jäsen Akseli Erkkilä esitti, että tätä käynnistämissopimusta ei hyväksytä. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa