Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2021/Pykälä 129

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 129

16.03.2021

 

Valtuustoaloite/Kunnan saatavien periminen kuntien omistaman perintäyhtiön kautta

 

90/02.06.04/2021

 

Khall 16.03.2021 § 129

 

Valtuutettu Akseli Erkkilä jätti valtuuston kokouksessa 22.2.2021 KL:n, Vasemmistoliiton ja SDP:n valtuustoryhmien sekä varavaltuutettu Milja Nikan puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Me allekirjoittaneet esitämme, että Kittilän kunta pyrkii järjestämään perintänsä kuntien omistaman perinnän kautta. Ottaen huomioon, että kuntien perustehtäviä on ihmisten peruspalveluista huolehtiminen, ei ole moraalisesti kestävää käyttää yksityisiä, usein ulkomaisia perintäyhtiöitä."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on controller.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa