Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2021/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 39

02.02.2021

Kunnanhallitus

§ 122

16.03.2021

 

Koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen työryhmä

 

74/12/2020, 5/10.03.01/2021

 

Khall 02.02.2021 § 39

 

 

(Lisätietoja: Kiinteistöpäällikkö Mauri Kivelä, puh. 040 674 4393)

 

Kittilän koulukeskushankkeen valmisteluvaiheen tilanne on seuraavanlainen:

 

Tarveselvitysvaiheessa perusteltiin tilahankkeen tarpeellisuus ja olemassa olevien tilojen muutostarpeet sekä määriteltiin alustavat tilatarpeet.

 

Kunnanhallitus hyväksyi tarveselvityksen kokouksessaan 10.3.2020 § 80. Tarveselvitystä täsmennettiin sittemmin ja laadittiin alustava kustannusarvio.

 

Kunnanhallitus perusti tarveselvitysvaiheessa kokouksessaan 5.5.2020 § 155 suunnitteluryhmän.Hankesuunnitteluvaiheessa asetettiin rakennushankkeelle laajuus-, toimivuus-, laatu-, kustannus- ja aikataulutavoitteet. Hankesuunnitelma hyväksyttiin kunnanhallituksen kokouksessa 24.9.2020 § 367. Hankkeen alustavaa aikataulua päivitettiin 22.10.2020. (Oheismateriaalina.)

 

Eri suunnittelualojen kilpailutus käynnistyi 27.11.2020 ja saadut tarjoukset avattiin 4.1.2021. ARK- ja RAK-suunnittelijavalinta ehdotukset toimitettiin käsiteltäväksi kunnanhallituksen 19.1.2021 pidettyyn kokoukseen. LVIA- ja SÄ-suunnittelijavalinta ehdotukset toimitetaan käsiteltäväksi teknisen lautakunnan kokoukseen 28.1.2021.

 

Seuraavaksi käynnistyy suunnitteluvaihe, jonka aikana on tarkoitus organisoida suunnittelu, käydä tarvittavat neuvottelut, tehdä suunnittelusopimukset sekä tarkentaa tietoja suunnittelun pohjaksi.

 

Suunnitteluvaiheessa laaditaan hankesuunnitelman yhteydessä käsitelty luonnos ehdotussuunnitelmaksi, joka tilaajan hyväksymisen jälkeen vahvistetaan yleissuunnittelun käynnistäväksi malliksi. Tämän lisäksi laaditaan toteutussuunnitelmat hyväksymismenettelyineen ja hankitaan lainvoimainen rakennuslupa.

 

Suunnitteluvaiheesta siirrytään rakentamisvaiheeseen järjestämällä laadittujen asiakirjojen pohjalta rakentamisen urakkakilpailut. Seuraavana vuorossa on varsinainen hankkeen toteuttaminen uuden rakentamisella, käyttöön jäävien tilojen korjaamisella ja poistettavien rakennusten purkamisella.

 

Hankkeen toteutumisen aikatauluksi muodostuisi tarveselvitysvaiheesta 3.2.2020 alkaen koko kohteen rakentamisen valmistuminen kokonaisuudessa 31.10.2023 sekä 29.12.2023 mennessä purettavien rakennusten poistumiseen.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä koulukeskushankkeen tilanteen tiedoksi.

 

2) perustaa suunnitteluvaiheen työryhmän

 

3) nimetä ryhmän puheenjohtajaksi kunnanjohtajan ja varapuheenjohtajaksi kunnanhallituksen puheenjohtajan

 

4) lisäksi nimetä työryhmään sivistystoimenjohtajan, kiinteistöpäällikön, yläkoulun-ja lukion rehtorin sekä kunnanhallituksen keskuudesta yhden jäsenen.

 

Päätös:

Kunnanhallitus merkitsi koulukeskushankkeen tilanteen tiedoksi.

 

Kunnanhallitus päätti ryhmän nimeksi 'Koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen ohjausryhmä' ja nimesi puheenjohtajaksi kunnanjohtajan ja varapuheenjohtajaksi Tarmo Salosen.

 

Kunnanhallitus päätti nimetä ohjausryhmään sivistystoimenjohtajan, kiinteistöpäällikön, yläkoulun ja lukion rehtorin sekä Vuokko Mäntymaan kunnanhallituksen edustajana.

__________

 

Khall 16.03.2021 § 122

 

Koulukeskushankkeen edellisessä kokouksessa ilmeni tarve täydentää ohjausryhmää käyttäjätahon osalta. Uuden koulun pedagoginen suunnitteluryhmä esittää, että uuden koulurakennuksen suunnitteluvaiheen ohjausryhmään nimetään myös Lukkarin koulun edustaja. Edustusta pidetään tärkeänä, koska koko Lukkarin koulu siirtyy tulevaan uuteen koulurakennukseen.

 

Edustajaksi on ehdotettu Lukkarin koulun johtajaa Lauri Kinnusta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) täydentää koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen ohjausryhmää siten, että siihen nimetään aiempien lisäksi myös Lukkarin koulun johtaja Lauri Kinnunen

 

2) todeta, että muilta osin ryhmien kokoonpano on riittävä ja kaikki tarvittavat tahot ovat edustettuina

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa