Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 08.04.2021/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 30

08.04.2021

 

Varhaiskasvatuksen opettajan valinta, Ikonen

 

101/01.01.01/2021

 

Koululk 08.04.2021 § 30

 

(Lisätietoja: varhaiskasvatuspäällikkö puh. 040 716 2084)

Kittilän varhaiskasvatuksessa on ollut haettavana toistaiseksi voimassa oleva varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä 1.8.2021 alkaen. Määräaikaan 23.3.2021 mennessä tehtävään haki kuusi (6) hakijaa, joista yksi perui hakemuksensa.

 

Haastatteluun kutsuttiin varhaiskasvatuslain (6.luku/26§ tai 27§) mukaisen kelpoisuuden täyttävät hakijat, joita oli kaksi.

Haastatteluryhmään kuuluivat koululautakunnan puheenjohtaja Susanna Kantola, päiväkodin johtajat Katja Lehmuslehti ja Raija Tavi sekä vs. varhaiskasvatuspäällikkö Pirjo Junttila-Vitikka. Haastattelut toteutettiin etänä 26. ja 29.3.2021.

 

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään valitaan varhaiskasvatuksen opettaja Heidi Ikonen. Toinen haastatelluista hakijoista on ehdolla myös varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään, johon häntä esitetään.

 

Ansiovertailu ja hakijayhteenveto oheismateriaalina.

vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää valita varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään 1.8.2021 alkaen Heidi Ikosen. Ennen tehtävän vastaanottamista hakijan tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus, huumetestitodistus ja rikosrekisteriote. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa