Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 15.03.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 16

15.03.2021

 

Kirjaston tarveselvitystyöryhmän perustaminen

 

Vapsivlk 15.03.2021 § 16

 

(Lisätietoja: vt. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kittilän kirjastorakennus on valmistunut vuonna 1973. Siihen tehtiin laajennus ja saneeraus vuonna 1990 ja laajennetun kirjaston avajaiset pidettiin 4.2.1991.

 

Kirjaston pinta-ala on yhteensä 738 m2.

 

Kunnanvaltuuston hyväksyi joulukuussa 2020 vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2023. Kirjastorakennuksen suunnitteluun ja kuntotutkimukseen on varattu 50 000 euroa vuodelle 2021 ja rakentamiseen 400 000 euroa vuodelle 2023 ja 400 000 euroa vuodelle 2024.

Koululautakunta ja tekninen lautakunta kokoontuivat yhteiseen keskustelutilaisuuteen 22.1.2020. Tilaisuudessa oli mukana myös vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja Raija Palosaari ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ja kunnanjohtaja Antti Jämsén.

 

Tilaisuuden aluksi vs. sivistystoimenjohtaja Mäkelä esitteli diasarjan koulukeskuksen kampusalueen rakennusten tarveselvityksen lähtökohdista. Diat sisälsivät seuraavat näkökulmat:

  • Koulukeskuksen sivistystoimen tilojen kokonaisvaltainen tarkastelu ja tilojen hyötykäytön suunnittelu

  • Koulujen oppilasmäärät ja oppilasennusteet

  • Opetussuunnitelma ja tuntikehys -> opetustilojen tarve

  • Pedagoginen näkökulma

  • Yhdyskuntarakenteen antamat puitteet ja mahdollisuudet

  • Taloudellisuusnäkökulma

 

Kokouksessa linjattiin tulevan keskuskoulun rakentamista ja keskuskoulun alueella olevien rakennusten tilanne. Kirjaston osalta linjattiin, että kirjasto pysyy entisellä paikalla, sitä kehitetään omalla tarve-, hanke-, ja suunnitteluratkaisulla.

 

Kirjaston kehittämiseksi on pohdittu näkökulmia, jotka tulisi ottaa huomioon tarveselvityksessä. Näitä ovat mm:

 

  • Tarkastelussa nähtävä uuden keskuskoulun ja kirjaston yhteistyömahdollisuus

  • Kunnan infopiste (Virtu-piste)

  • Tulevaisuuden digitalisointi ja sen hyödyntäminen

  • Omatoimikirjastolla aukiolojen monipuolistaminen

  • Kyläläisten ja yhdistysten kokoontumistila

  • Piha-alue ja liikennejärjestelyt esim. liikennevalot helpottamaan koulun ja kirjaston välistä kulkemista.

  • Akustinen konserttitila/näyttelytila

 

 

Vt. sivistystoimenjohtaja:

1. Vapaan sivistysyön lautakunta valitsee tarveselvitystyöryhmän, johon tulee puheenjohtajaksi lautakunnan puheenjohtaja Raija Palosaari, kirjastonjohtaja Raili Sirkka, kirjastovirkailija Jouni Heino, sivistystoimenjohtaja, kulttuurisihteeri Marika Salminen, nuorisosihteeri Sanna Seppälä, vapaan sivistystyön lautakunnan nimeämä edustaja ja nuorisovaltuuston nimeämä edustaja.

 

2. Työryhmän tulee laatia tarveselvitys, kirjaston muuttamisesta vastaamaan tämän päivän kirjastotarvetta. Tarveselvitys tulee olla valmiina syyskuun 2021 loppuun mennessä. Työryhmä tulee tehdä yhteistyötä teknisen toimen kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää valita tarveselvitystyöryhmään lautakunnan edustajaksi Lasse Lompolon.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa