Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 68

16.02.2021

 

Sosiaali- ja terveystoimen ajankohtaiskatsaus

 

66/00.02/2021

 

Khall 16.02.2021 § 68

 

(Lisätietoja: Perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli, puh. 040 847 6526)

 

Kunnan johtoryhmän kehittämispäivässä nähtiin tärkeänä tiedonkulun parantaminen kunnanhallituksen ja toimialojen kesken. Yhtenä kehittämiskohteena on nostettu esiin toimialojen ajankohtaiskatsaukset kunnanhallituksessa. Tämän myötä luottamushenkilöille syntyy hyvä kokonaiskuva valmistelussa olevista isommista asioista ja vastaavasti toimialajohtajat saavat paremmin suuntaviivoja omaan valmisteluunsa.

 

Ensimmäisenä toimialojen ajankohtaiskatsauksen tulee pitämään perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli. Hänen alustuksessaan käydään läpi mm. sote-uudistuksen tilannekatsausta ja asuntopoliittisia näkökulmia liittyen ikääntyneen väestön sekä erityisryhmien asumisen ja siihen liittyvien palveluiden ja hoidon järjestämisessä.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Ollin alustuksen koskien sosiaali-ja terveystoimen ajankohtaisasioita.

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa §:ien 65, 66, 75 ja 92 jälkeen järjestyksessä viidentenä asiana.

 

Perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli oli paikalla alustamassa sosiaali- ja terveystoimen ajankohtaisasioita.

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15:17 - 15:29.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa