Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanvaltuusto

§ 19

25.01.2021

 

Valtuutettujen puheenvuorot/kysymys, aloitteet/Kvalt 25.1.2021

 

43/01.02.03/2021, 44/07.02.01/2021, 5/10.03.01/2021, 45/12.03.02/2021, 47/10.03.01/2021, 46/00.01.01/2021

 

Kvalt 25.01.2021 § 19

 

Varavaltuutettu Heli Kurt oli poissa tämän asian käsittelyn aikana klo 13.13 - 13.15.

 

Valtuustoaloitteet

 

1) Valtuutettu Inkeri Yritys jätti OMK:n ja Vihreiden valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen kysymyksen/aloitteen:

Joissakin kunnissa on maksettu hoitohenkilökunnalle koronarahaa.

Kysymme, onko Kittilän kunnassa maksettu tai aiotaanko maksaa tällaista ylimääräistä koronakorvausta hoitohenkilökunnalle.

Mikäli asiaa ei ole valmistelu, esitämme että hoitohenkilökunnalle maksetaan ylimääräinen koronakorvaus perustuen työn vaativuuteen ja mahdolliseen terveyden vaarantumiseen työssä.

 

2) Valtuutettu Ahti Ovaskainen jätti OMK:n ja Kokoomuksen valtuustoryhmien puolesta valtuustoaloitteen otsikolla Näyttötaulut:

Ehdotamme, että Kittilän kunta ja ja Kittilän seurankunta voisivat tiedottaa yhteisiltä näyttötauluilta. Kittilässä näyttötaulun paikka olisi vanhan kunnantalon seinällä ja Levillä Marian Kappelilla.

 

3) Valtuutettu Tarmo Salonen jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmä puolesta valtuustoaloitteen liittyen uuden koulukeskuksen rakentamiseen.

Aloitteen mukaan sisäilmaongelmien estämiseksi tiloista tulee tehdä terveysturvallinen, ilman home- ja muita sisäilmahaittoja. Kittilän Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että rakennusmateriaalina käytettäisiin suomalaista hirttä. Valtuustoryhmä esittää myös, että koulurakennus tulee sijoittaa irti jo elinkaarensa lopussa olevista ylä-asteen ja lukion rakennuksista. Lisäksi esitetään, että koulurakennus toteutettaisiin ns. elinkaarimallilla ja rahoitettaisiin 25 vuoden leasingsopimuksella.

 

4) Valtuutettu Akseli Erkkilä jätti Kuntalaislistan, SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Me allekirjoittaneet esitämme, että Kittilän kunta selvittää mahdollisuuden liittyä Kirjastokino -palveluun tai vastaavaan. Kyseessä on kirjastokortilla toimiva, käyttäjälle ilmainen

suoratoistopalvelu mm. elokuvien, sarjojen ja lastenohjelmien katseluun. Tämä palvelisi mm. vähävaraisia lapsiperheitä.

 

5) Valtuutettu Susanna Kantola jätti valtuustoaloitteen otsikolla Sirkan koirapuiston valot:

Sirkassa sijaitseva koirapuisto tarvitsee valot. Tällä hetkellä puisto ei palvele niitä, jotka haluavat käyttää koiraansa puistossa esim. töiden jälkeen illasta.

Myös muissa kunnissa on valot koirapuistossa ja Sirkan koirapuisto on suosittu.

 

6) Valtuutettu Vuokko Mäntymaa jätti Keskustan valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen koskien Kittilän kunnan kiinteistöstrategiaa:

Kittilän kunnan kiinteistöstrategia on saatava työn alle mahdollisimman pian. Näin saataisiin selkeät ja pitkäjänteiset tavoitteet kiinteistöjen kunnossapidolle. Myös lämmitysjärjestelmien muutos sisältyisi strategiaan.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa