Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2021/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 46

02.02.2021

 

Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 2.2.2021

 

Khall 02.02.2021 § 46

 

(Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asian ottamisessa ylemmän toimielimen käsiteltäväksi noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain 92 § 1 momentissa tarkoittama otto-oikeus on myös lautakunnilla ja sen puheenjohtajalla lautakunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei asiaa ole otettu kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.

 

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta, lautakunnanpuheenjohtaja tai toimialajohtaja/esittelijä.

 

Kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta Revontuli-opiston jaoston päätöksiin. Otto-oikeutta ei myöskään ole niihin päätöksiin, jotka ovat kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.

 

Hallintosäännön 39 §:n mukaan kunnanhallituksen jaoston ja kunnanhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

26.1.2021 mennessä ovat valmistuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset:

 

- rakennus- ja ympäristölautakunta 26.1.2021

 

- kunnanjohtajan ja toimialajohtajien viranhaltijapäätöksiä ei ole valmistunut ajalta 13. - 26.1.2021.

 

Oheismateriaali

- pöytäkirjat lautakuntien kokouksista

 

Kittilän kunnan voimassa olevan hallintosääntö 37 § määrittelee asian ottamisen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä lautakuntien pöytäkirjat tiedoksi ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Lisäksi merkitään tiedoksi ettei ajalta 13. - 26.1.2021 ei ole valmistuneita kunnanjohtajan tai toimialajohtajien viranhaltijapäätöksiä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa