Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 04.03.2021/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 27

04.03.2021

 

Kittilän lukion siirtyminen etäopetukseen

 

Koululk 04.03.2021 § 27

 

(Lisätietoja: vt. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Lukuvuoden 2020-2021 aikana joudutaan toimimaan poikkeuksellisissa tilanteissa paikkakunnan tautitilanteesta riippuen. Koulutuksen järjestäjät valmistautuvat mahdollisesti pikaisiin siirtymiin lähiopetusjärjestelyistä etäopiskeluun ja päinvastoin

Lukiokoulutuksessa voidaan myös ilman tartuntatautilain 58 §:n mukaista päätöstä siirtyä korvaaviin opetusjärjestelyihin koulutuksen järjestäjän päätöksellä.

Väliaikaisella muutoksella mahdollistetaan siirtyminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin opetuksen järjestäjän päätöksellä, mikäli opetusta ei ole mahdollista turvallisesti järjestää lähiopetuksena koulussa tai muussa opetukset järjestämispaikassa. Päätös voidaan tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan.

 

Lukio lain 13 § toteaa: Koulutuksen järjestäjä päättää tässä laissa tarkoitetun koulutuksen järjestämisestä ja järjestämistavoista 3 §:ssä tarkoitetussa luvassa määrätyin ehdoin.

 

Kittilän koululautakunta on kokouksissa 21.9.2020 § 58 ja 4.2.2021 § 6 siirtänyt toimivallan perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä sekä peruskoulujen että lukion etäopetukseen siirtymisestä sivistystoimenjohtajalle.

 

Kittilän epidemiajohtoryhmä kokoontui 3.3.2021 ja suosittaa, että Kittilän lukiossa siirrytään etäopetukseen 8.3-28.3.2021 väliseksi ajaksi. Etäopetusjärjestelyillä turvataan tulevien ylioppilaskirjoitusten turvallisuutta.

 

Vt. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää, että Kittilän lukiossa siirrytään etäopetukseen 8.3-28.3.2021 väliseksi ajaksi.

 

Koululle annetaan oikeus antaa maksusitoumus huoltajille etäopetuksessa olevien lukiolaisten ruokailukustannuksiin, 8.3.-28.3.2021 ajalta korvattavat ateriat ovat 4€/päivä/per oppilas.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa