Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 496

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 496

15.12.2020

 

Kaavoituskatsaus 2020

 

395/10.02/2020

 

Khall 15.12.2020 § 496

 

Teknisen johtajan viranhaltijapäätös 7.12.2020 § 42/2020

 

"Kaavoituskatsaus 2020

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 7§:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

 

Hallintosäännön 34 § kohdan 10 mukaan tekninen johtaja järjestää kaavoituskatsauksen (MRL 7§).

 

Päätös:

Kittilän kunnan kaavoituskatsaus 2020 pidetään julkisesti nähtävillä Kittilän kunnan teknisellä osastolla 17.12.2020 alkaen sekä internetissä Kittilän kunnan internetsivuilla osoitteessa www.kittila.fi/kaavoituskatsaus-2020.

 

Lauri Kurula

Tekninen johtaja"

 

Tekninen johtaja Lauri Kurula on kutsuttu kokoukseen asiantuntijaksi tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi Kittilän kunnan kaavoituskatsauksen vuodelta 2020 ja

 

2) esittää vuoden 2020 kaavoituskatsauksen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa järjestyksessä kolmantena asiana.

 

Tekninen johtaja Lauri Kurula oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa