Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 514

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 456

17.11.2020

Kunnanhallitus

§ 481

07.12.2020

Kunnanhallitus

§ 514

15.12.2020

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2021 kuntavaaleissa

 

113/00.00.01/2017, 317/00.00.00/2020

 

Khall 17.11.2020 § 456

 

 

Vuoden 2021 kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 18.4.2021.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

  • kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme (3) muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita kuitenkin on oltava vähintään kolme (3),

  • laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestyksiä varten yksi tai useampia vaalitoimikuntia, joihin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita kuitenkin on oltava vähintään kolme (3).

 

Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. Jäsenyyttä ei siis ole sidottu puoluerekisteriin merkittyihin puolueisiin, vaan kuntavaaleissa esiintyneisiin äänestäjäryhmiin, puolueiden lisäksi esim. yhteislistoihin.

 

Tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vaalitoimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen.

 

Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

On syytä huomata, että oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan.

 

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan (71 § ja 74 §). Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Kittilän kunta on jaettu seuraaviin äänestysalueisiin:

 

Äänestysalue Äänestyspaikka

001 Pohjoinen I Sirkan koulu

002 Pohjoinen II Raattaman koulu

003 Eteläinen I Alakylän koulu

004 Eteläinen II Vuoman koulu

005 Itäinen Kiistalan koulu

006 Läntinen Kaukosen koulu

007 Kirkonkylä Lukio

008 Kallo Kallon kauppa

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää asettaa 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten kullekin äänestysalueelle vaalilautakunnan, jossa kussakin on viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä.

 

Sen lisäksi asetetaan vaalitoimikunta, jossa on kolme (3) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä.

Kunnanhallitus nimeää vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallituksen päätös lähetetään keskusvaalilautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös:

Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. Asia käsitellään 1.12.2020 kokouksessa.

 

Kunnanvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Toni Kenttälä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.10.

__________

 

Khall 07.12.2020 § 481

 

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Asia jäi edellisessä kokouksessa pöydälle, koska ei oltu ehditty selvittää luottamushenkilöiden suostumusta kyseisiin luottamustoimiin. Vaalivalmistelun edetessä asia tulisi ratkaista tässä kokouksessa, jotta jää riittävä aika täytäntöönpanolle ja toimielinten kouluttamiselle.

 

Kittilän kunta on jaettu seuraaviin äänestysalueisiin:

 

Äänestysalue Äänestyspaikka

001 Pohjoinen I Sirkan koulu

002 Pohjoinen II Raattaman koulu

003 Eteläinen I Alakylän koulu

004 Eteläinen II Vuoman koulu

005 Itäinen Kiistalan koulu

006 Läntinen Kaukosen koulu

007 Kirkonkylä Lukio

008 Kallo Kallon kauppa

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää asettaa 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten kullekin äänestysalueelle vaalilautakunnan, jossa kussakin on viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä.

 

Sen lisäksi asetetaan vaalitoimikunta, jossa on kolme (3) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä.

Kunnanhallitus nimeää vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallituksen päätös lähetetään keskusvaalilautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Päätettiin yksimielisesti valita vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet sekä nimetä vaalilautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat seuraavasti:

 

VAALILAUTAKUNNAT

 

001 Pohjoinen äänestysalue I Sirkka

Äänestyspaikka: Sirkan koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Tiensuu Reijo, pj.

1. Hänninen Tanja

Alatörmänen Ilse, vpj.

2. Lehto Pekka

Raudus Anne

3. Mäkitalo Arvo

Louhimaa Eveliina

4.Jokela Jenni

Salo Marko

5. Louhimaa Ville

 

002 Pohjoinen äänestysalue II Raattama

Äänestyspaikka: Raattaman koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Mikkola Tauno, pj.

1. Alatalo Eetu

Autto Mervi, vpj.

2. Alatalo Kalevi

Kaunisvesi Hilkka

3. Kyrö Aira

Kyrö Aino

4. Autto Tuija-Noora

Väänänen Markku

5. Alatalo Kimmo

 

003 Eteläinen äänestysalue I Alakylä

Äänestyspaikka: Alakylän koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ala Mirja, pj.

1. Ylitalo Kaarina

Suhonen Eeva, vpj.

2. Mäkinen Seppo

Upola-Neitiniemi Leena

3. Seppälä Sirpa

Mokko Tuomo

4. Marttala Hilkka

Koivumaa Gunilla

5. Ylitalo Raija

 

004 Eteläinen äänestysalue II Helppi

Äänestyspaikka: Vuoman koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Hattukangas Ari, pj.

1. Kantola Seppo

Gullsten Pirjo, vpj.

2. Kantola Antti

Palo Heli

3. Uutela Leena

Kangas Eija

4. Tapio Helena

Kumpula Jarmo

5. Lampela Rauni

 

005 Itäinen äänestysalue Kiistala

Äänestyspaikka: Kiistalan koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Eerola Jorma, pj.

1. Helaniva Timo

Piekkari Matti, vpj.

2. Takalo-Kähkönen Hanna

Haapamäki Armi

3. Hiltunen Saija

Rytkönen Kaisa

4. Rautiola Risto

Vuorinen Raili

5. Piekkari Markus

 

006 Läntinen äänestysalue Kaukonen

Äänestyspaikka: Kaukosen koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ojanperä Kalle, pj.

1. Hettula Rita-Liisa

Ojanperä Armi, vpj.

2. Jauhojärvi Markku

Ollila Anne

3. Sääskilahti Kaarina

Jatkola Terttu

4. Huilaja Olivia

Lehmuslehti Katja

5. Pekkala Juha

 

008 Kallon äänestysalue Kallo

Äänestyspaikka: Kallon kauppa

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ollikainen Erkki, pj.

1. Viitanen Mirja

Poikela Tapani, vpj.

2. Wäli Piippa

Kallojärvi Vieno

3. Poikela Jarmo

Poikela-Humminen Meeri

4. Mokko Kari

Raappana Päivi

5. Jauhojärvi Ilkka

 

Keskustelun kuluessa kunnanhallitus päätti yksimielisesti keskeyttää asian käsittelyn ja jatkaa asian käsittelyä äänestysalueen 007 Kirkonkylä vaalilautakunnan sekä vaalitoimikunnan valinnan osalta maanantaina 7.12.2020 klo 12 alkavassa jatkokokouksessa. Kunnanhallitus päätti, että kokousta jatketaan tuolloin ilman erillistä kokouskutsua Kittilän kunnan hallintosäännön määrittelemällä tavalla.

 

Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa 1.12.2020 keskeytettiin ja asian käsittelyä jatketaan jatkokokouksessa 7.12.2020

 

- - - - - - - - - -

 

Asian käsittelyä jatkettiin kunnanhallituksen jatkokokouksessa 7.12.2020.

 

Päätettiin käsitellä tämä asia kunnanhallituksen kokouksessa 15.12.2020.

__________

 

Khall 15.12.2020 § 514

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää asettaa 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten äänestysalueelle 007 Kirkonkylä vaalilautakunnan, jossa on viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä.

 

Sen lisäksi asetetaan vaalitoimikunta, jossa on kolme (3) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä.

 

Kunnanhallitus nimeää äänestysalueen 007 Kirkonkylä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallituksen päätös kaikkien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettamisen osalta lähetetään keskusvaalilautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Päätettiin yksimielisesti valita äänestysalueelle 007 Kirkonkylä vaalilautakunta ja nimetä vaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä valita vaalitoimikunta ja nimetä vaalitoimikunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavasti:

 

007 Kirkonkylän äänestysalue Kirkonkylä

Äänestyspaikka: Lukio

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ylipalo Jaakko, pj.

1. Aarrevaara Antti

Marletsuo Juha, vpj.

2. Kangas Pia

Ylitörmänen Marjatta

2. Paksuniemi Terho

Rantanen Jorma

4. Aartola Annika

Tuominen Marjukka

5. Pudas Anna-Liisa

 

VAALITOIMIKUNTA

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Kangas Pia, pj.

Jylhä Marita

Moilanen Marjo, vpj.

Friman Aila

Tiri Anri

Rantanen Jorma

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa