Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 510

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 145

05.05.2020

Kunnanhallitus

§ 331

25.08.2020

Kunnanhallitus

§ 510

15.12.2020

 

Etätyöperiaatteiden tarkentaminen koronaepidemian vuoksi

 

99/05.07.05/2020, 81/01.01.03/2019

 

Khall 05.05.2020 § 145

 

 

(Lisätietoja: Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund, puh. 040 545 5793)

 

Kunnanhallitus on 26.3.2019 vahvistanut kunnassa yleisesti käytettävät etätyön periaatteet, joissa on määritelty mm. seuraavat toimintatavat. Ennen etätyön aloittamista tehdään kirjallinen etätyösopimus, jossa työntekijä allekirjoituksellaan sitoutuu noudattamaan etätyöperiaatteita. Mahdollisuus etätyöhön riippuu tehtävän sisällöstä, eikä etätyö sovellu kaikkiin tehtäviin. Etätyöpäivistä ja työtehtävien sisällöstä sovitaan aina etukäteen oman esimiehen kanssa. Esimies voi keskeyttää etätyön milloin tahansa, jos työtilanne sitä vaatii. Etätyösopimuksessa sovitaan ns. vasteaika, jolloin työntekijän tulee vastata esimiehen/asiakkaan yhteydenottoon. Sovitaan myös, mikä on prioriteettijärjestys, eli milloin etätyötä ei esim. työyhteisön työtilanteiden vuoksi voi tehdä. Nykyisen etätyöohjeen mukaisesti etätyötä suositellaan tehtävän enintään neljä työpäivää kalenterikuukautta kohden.

 

Valmiuslain voimaan tulon jälkeen valtioneuvosto linjasi, että julkisen sektorin työnantajat määräävät etätyöhön ne työntekijät, joiden työtehtävät sen mahdollistavat. Tämän hetkisen tiedon mukaan poikkeustilanne kestää vähintään 13.5.2020 saakka. Myös Kittilän kunnassa on poikkeusolojen ajaksi 13.5.2020 saakka otettu käyttöön ns. pääsääntöinen etätyö niiden työntekijöiden / viranhaltijoiden kohdalla, joiden työtehtävät sen mahdollistavat.

 

Epidemiajohtoryhmässä esitettiin, että epidemiatilanteen jatkuessa pääsääntöistä etätyötä voisi esimiehen luvalla tarvittaessa jatkaa 31.7.2020 saakka. Tämä koskisi niitä tehtävä, joissa työn sisällön puolesta etätyö onnistuu yhtä hyvin kuin työpisteessä työskentely. Poikkeusolojen jälkeen etätyöstä saatujen kokemusten mukaan arvioidaan, onko tarvetta pysyvästikin päivittää nykyisessä etätyöohjeessa määriteltyä etätyön enimmäismäärää/kk.

 

Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund osallistuu kokoukseen Teamsin kautta asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi Kittilän kunnan henkilökunnan etätyötilanteen 31.5.2020 saakka

 

2) valtuuttaa kunnan johtoryhmän antamaan poikkeustilanteen perusteella etätyölinjauksen 31.7.2020 saakka (tai pandemian jatkuessa pidemmäksi aikaa) niihin työyksiköihin /työtehtäviin, joihin etätyö tilanteen mahdollisesti pitkittyessä soveltuu. Lisäksi etätyöstä aina tulee erikseen sopia oman esimiehen kanssa.

 

Päätös:

Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund esitteli asiaa Teams-etäyhteyden välityksellä.

 

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 25.08.2020 § 331

 

 

(Lisätietoja: Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund, puh. 040 545 5793)

 

Kittilän kunnassa on etätyöohjeistus, jossa etätyön enimmäismäärää normaalioloissa on rajoitettu. Poikkeusolojen aikana etätyötä tehtiin valtioneuvoston ohjeen mukaisesti ilman enimmäisrajaa. Hallituksen virallinen etätyösuositus päättyi heinäkuun lopussa. Tilanteen vaatiessa sitä tullaan arvioimaan uudelleen.

 

Koronatilanteen huonontuessa on valtionhallinnosta viime päivinä saatu viestejä, joissa työnantajia kannustetaan omatoimisesti käyttämään etätyötä epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Mm. sosiaali- ja terveysministeri vetoaa työnantajia siirtymään jälleen etätyöskentelyyn, jos se vain on mahdollista. Useat työnantajat ovat oma-aloitteisesti jatkaneet kevään mukaista etätyökäytäntöä vuoden loppuun, mm. Rovaniemen kaupunki.

 

Koska lähikontaktien vähentäminen estää epidemian leviämistä ja pienentää riskiä henkilöstön samanaikaisiin sairastumisiin, on Kittilän kunnassa tarkoituksenmukaista jatkaa kevään mallin mukaista etätyötä. Etätyötä voidaan tehdä niissä tehtävissä, joihin se sopii. Etätyöstä tulee aina sopia etukäteen esimiehen kanssa ja noudattaa muutenkin etätyöohjetta (enimmäismäärää lukuun ottamatta).

 

Kunnanjohtaja:

Kevään mallin mukaista etätyötä voidaan jatkaa vuoden 2020 loppuun saakka, kun siitä sovitaan erikseen esimiehen kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 15.12.2020 § 510

 

(Lisätietoja: Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund, puh. 040 545 5793)

 

Etätyösuosituksen jatkaminen

 

Koska koronavirusepidemia on laajasti kasvussa valtakunnallisesti, valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille. Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä. Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Suosituksen voimassaoloa tarkastellaan epidemiatilanteen mukaan. Paikallisia etätyösuosituksia voidaan antaa erikseen.

 

Tehdyn kyselyn mukaan lokakuussa 2020 Kittilän kunnan henkilöstöstä teki etätyötä osittain tai kokonaan eri toimialoilla yhteensä n. 30 - 40 henkilöä. Raportti henkilöstölle tehdystä kyselystä oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) suositella etätyötä käytettäväksi tehtävissä, joihin se soveltuu

 

2) todeta, että etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Suositus voidaan poistaa tai muuttaa epidemiatilanteen ja valtakunnallisten suositusten muuttuessa. Esimiehet vastaavat siitä, että työpaikalla tehdään työjärjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa