Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 507

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 507

15.12.2020

 

Raahen kaupungin haaste koulukiusaamista vastaan

 

412/12.05.00/2020

 

Khall 15.12.2020 § 507

 

Raahen kaupunginvaltuusto on 26.10.2020 päättänyt käynnistää haastekampanjan koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja pois kitkemiseksi ja haastaa kaikki Suomen kuntien valtuustot kunkin kunnan asukkaineen mukaan kampanjaan.

 

Raahen kaupunginvaltuusto toteaa, että koulukiusaamisessa on aina kyse vakavasta asiasta ja se vakavimmissa tapauksissa täyttää rikoksen tunnusmerkit. Eri tutkimusten mukaan Suomen peruskouluissa kiusataan toistuvasti noin 10-15 %:ia lapsista ja nuorista. Raahen kaupunginvaltuusto haluaa olla mukana rakentamassa turvallista ja välittävää koulua sekä samalla punomassa läpi Suomen ulottuvaa turvaverkkoa, ettei kukaan lapsi ja nuori joutuisi koulukiusaamisen tai kouluväkivallan uhriksi.

 

Raahen kaupunginvaltuusto päätti valtuustona toimia esimerkillisesti, edistää hyväksyvää ja toisia kunnioittavaa toimintatapaa, vaikka asioista oltaisiin eri mieltä.

 

Oheismateriaali: Raahen kaupunginvaltuuston pöytäkirjanote

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Kittilän kunnanvaltuusto ottaa Raahen kaupunginvaltuuston koulukiusaamista koskevan haasteen vastaan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa