Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 505

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 505

15.12.2020

 

Kittilän kuntatiedotteen toteuttaminen 1.1.2020 alkaen

 

387/07.02.01/2020

 

Khall 15.12.2020 § 505

 

Kittilän kunnan alueen kotitalouksiin on jaettu painettua kuntatiedotta vuodesta 2011 lähtien erillisenä A4-kokoisena paperina postin tai mainosjakelun ohessa keskimäärin kerran kuukaudessa. Kuntatiedotetta on toteutettu Kittilän työpajojen ja tiedottajan yhteistyönä, jakelun on hoitanut Posti sekä yksityinen elinkeinonharjoittaja.

 

Kittilän kunnanhallitus on kokouksessaan 17.12.2019 § 375 käsitellyt Kittilän kuntatiedotteen jakamistapaa. Tässä päätöksessä päädyttiin siihen, että Kittilän kuntatiedote jaettaisiin paikallislehden ilmoituksena aiemman erillisjakelun sijaan. Perusteena muutokseen oli tavoitettavuus, tehokkuus, järkevämpi resurssien käyttö ja työvaiheiden tehostus. Toteutus pitää sisällään kuntatiedote-ilmoituksen valmistuksen, pdf-vedostuksen ja hyväksytyn pdf-tiedoston käyttöoikeuden sekä kuntatiedotteen ilmestymisen Kittilälehdessä ja jakelun peittojakeluna Kittilän kunnan alueella.

 

Nykyinen sopimus laadittiin vuodeksi ja se päättyy 31.12.2021, joten kunnanhallituksen tulisi linjata jatko. Asiaa on käsitelty kunnan johtoryhmässä ja tehty aiheeseen liittyvä kuntalaiskysely päätöksenteon tueksi.

 

Kittilän kuntatiedotteen jakelu painettuna kotitalouksiin palvelee niitä Kittilän kunnan asukkaita, joilla ei ole mahdollisuutta seurata kunnan verkkosivuja tai muita sähköisiä kanavia.

 

Kuntalaisille suunnatulla kyselyllä haluttiin selvittää kuntatiedotteen lukijoiden mielipiteitä siitä, miten tiedotteen kotitalousjakelu tulisi toteuttaa jatkossa.Vastausaikaa kyselyyn oli 5.11. - 13.11.2020. Kysely julkaistiin sähköisenä kunnan verkkosivuilla ja se jaettiin kunnan Facebook- ja Twitterkanaviin. Painettuna kysely julkaistiin marraskuun kuntatiedotteessa Kittilälehdessä sekä tulostettuna Kittilän pääkirjastossa ja kirjastoautossa.

 

Vastauksia saatiin yhteensä 53 kpl, joista 47 sähköisesti ja 6 paperilla.Vastaajista 20 oli sitä mieltä, että jatkossa kuntatiedote tulisi toteuttaa erillisenä tulosteena ja 33 oli sitä mieltä, että se tulisi toteuttaa osana Kittilälehteä. Suurin osa vastaajista (47 kpl), oli sitä mieltä, että tiedotteen on hyvä ilmestyä entiseen tapaan, noin kerran kuussa, ja 6 vastaajan mielestä se voisi ilmestyä harvemmin.

 

Osana Kittilälehteä-perusteluja

 

Vastaajat kokivat, että osana Kittilälehteä julkaistava kuntatiedote on hyvä käytäntö ja että kuntatiedote tulee luettua paremmin ja mahdollistaa myös tutustumisen Kittilälehteen. Vastaavasti Kuntatiedote lehdessä säilyy paremmin, koettiin että yksittäisenä paperina se hukkuu helposti mainosten sekaan tai suoraan paperinkeräykseen. Tärkeänä nähtiin myös se, että ilmaisjakelu kattaa kaikki taloudet ja toimii hyvin ja tulee luettelua tarkemmin. Myös tuki paikallislehdelle nähtiin tärkeänä ja koettiin, että kuntatiedote on parempi tapa tiedottaa ikäihmisille.

 

 

Erillisenä tulosteena-perusteluja

 

Vastaavasti koettiin, että erillinen tuloste on helppo säilyttää tulosteena, jolloin se tavoittaa lukijakunnan varmasti. Silloin sen voi jättää muistutukseksi itselleen. Usean vastaajan mielestä erikseen jaettava A4 on selkeämpi ja kiinnittää enemmän huomiota, kuin lehdessä oleva ilmoitus. Kuntatiedote tuli luettua paljon tarkemmin ja paremmin kun se oli irrallisena painettuna versiona.Osa vastaajista koki ongelmia osana Kittilä-lehteä.

 

Yhteenveto

 

Yhteenvetona voitaneen todeta, että riippumatta julkaisutavasta kuntalaistiedote koetaan tärkeänä ja sille toivotaan jatkoa.

 

Kittilän kuntatiedotteen jakelu painettuna kotitalouksiin palvelee niitä Kittilän kunnan asukkaita, joilla ei ole mahdollisuutta seurata kunnan verkkosivuja tai muita sähköisiä kanavia. Lisäksi kuntatiedote on julkaistu kunnan kotisivuilla aina sen ilmestyessä ja viime vuosina jaettu myös kunnan Facebook-ja Twitter-kanaviin.

 

Arvioitaessa jatkotoimenpiteitä on syytä huomioida myös ympäristöystävällisyys ja kustannustehokkuus. Kustannusten osalta nykyinen malli maksaa n. 13 249 euroa vuodessa, kun se erillisjakeluna maksoi n. 11 935 euroa vuodessa.

 

Erillisellä tiedotteella työaikaa säästyisi arviolta kolme päivää ja sen avulla tavoitettaisiin lukijoita kattavasti. Tällä tavoin julkaisuprosessi olisi suoraviivaisempi ja tehokkaampi.

 

Ilmaisjakelulehden jakeluun liittyvä ongelma poistuisi, jos kuntalainen halutessaan saisi tilata paperisen version tiedotteesta soittamalla kunnan vaihteeseen tai tilaamalla sen kunnan verkkosivujen kautta lomakkeella. Tällöin se postitettaisiin asianomaisille kotiin ja tässä työssä voisi hyödyntää Kittilän kunnan työpajaa.

 

Oheismateriaalina kyselytutkimus tiedotteen jakelutavasta, kyselytutkimuksen tulokset ja kustannusvertailu kuntatiedotteen painatuksesta ja jakelusta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä saadun selvityksen ja kuntalaiskyselyn vastaukset tiedoksi

 

2) keskustella vaihtoehtoisista tavoista toimittaa Kittilän kunnan kuntatiedotetta 1.1.2021 lukien

 

3) että päätösesitys annetaan kokouksessa huomioiden vaihtoehtoisista toteutustavoista käydyn keskustelun, kokoukseen mennessä saadut lisäselvitykset kustannuksista, saadun kuntalaiskyselyn tulokset, ekologisuusnäkökulmat, tavoitettavuuden ja työmäärät vaihtoehtoisissa tavoissa

 

Päätös:

Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti:

 

1) merkitä saadun selvityksen ja kuntalaiskyselyn vastaukset tiedoksi

 

2) keskustella vaihtoehtoisista tavoista toimittaa Kittilän kunnan kuntatiedotetta 1.1.2021 lukien

 

3) hyväksyä kuntatiedotteen toimittamisen edullisimpana erillisjakeluna, mikä mahdollistaa kuntalaisten tavoitettavuuden ja Mediatyöpajan osaamisen hyödyntämisen

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa