Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2020/Pykälä 486

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 486

07.12.2020

 

Lomatonttien rakentamisvelvoitetta koskevan kauppakirjaehdon muuttaminen

 

Khall 07.12.2020 § 486

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

Kittilän kunnan lomatonttien kauppakirjassa on rakentamisvelvoitetta koskeva ehto, jonka mukaan "Ostaja sitoutuu rakentamaan asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisen uudisrakennuksen, joka on vähintään 80 % kaavanmukaisesta rakennusoikeudesta, kolmen vuoden kuluessa kaupantekohetkestä siihen valmiusasteeseen, että rakennustarkastusviranomainen voi siinä suorittaa rakennusjärjestyksen edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kunta voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja.

 

Mikäli ostaja maksaa kokonaisuudessaan vesihuollon ja sähkön liittymismaksut, vapautetaan ostaja rakentamisvelvollisuudesta.

 

Ostaja sitoutuu suunnitelmissa ja rakentamisessa noudattamaan tämän sopimuksen liitteenä olevia rakentamisohjeita."

 

Kittilän kunnalla on tällä hetkellä myynnissä lomatontteja Golfrannan asemakaava-alueella, joissa tonttien rakennusoikeudet loma-asunnon rakentamista varten ovat 160-500 k-m2. Pääosa tonteista ovat rakennusoikeudeltaan 200 - 250 k-m2.

 

Useat tontteja tiedustelleet tahot ovat pitäneet kunnan kauppakirjaehtojen velvoitetta rakentaa vähintään 80 % kaavanmukaisesta rakennusoikeudesta liian suurena etenkin, kun tontille on tarkoitus rakentaa yhden huoneiston loma-asunto.

 

Lomatonttien myyntiä voitaisiin tehostaa alentamalla edellä mainittua 80 % rakentamisvelvoitetta 60 %:iin. Muilta osin rakentamisvelvoitetta koskevat ehdot pysyisivät entisellään. Kauppakirjamalli oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää muuttaa lomatonttien rakentamisvelvoitetta koskevaa kauppakirjaehtoa siten, että rakennusvelvoitteen prosenttimäärä alennetaan 80 %:sta 60 %:iin.

 

Lomatonttien rakentamisvelvoitetta koskeva kauppakirjaehto on muutoksen jälkeen seuraava:

 

"Ostaja sitoutuu rakentamaan asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisen uudisrakennuksen, joka on vähintään 60 % kaavanmukaisesta rakennusoikeudesta, kolmen vuoden kuluessa kaupantekohetkestä siihen valmiusasteeseen, että rakennustarkastusviranomainen voi siinä suorittaa rakennusjärjestyksen edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kunta voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja.

 

Mikäli ostaja maksaa kokonaisuudessaan vesihuollon ja sähkön liittymismaksut, vapautetaan ostaja rakentamisvelvollisuudesta.

 

Ostaja sitoutuu suunnitelmissa ja rakentamisessa noudattamaan tämän sopimuksen liitteenä olevia rakentamisohjeita."

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

- - - - - - - - -

Asia käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 1.12.2020.

Pöytäkirja muodostunut jatkokokouksen 7.12.2020 jälkeen.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa