Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.12.2020/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 133

03.12.2020

 

Erään tien nimeäminen, (Raattaman alue, Kiimaharju)

 

56/10.02.06/2019

 

Teknlk 03.12.2020 § 133

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko 040-5811889)

 

Kittilän Raattamassa Pallaksentieltä erkanee tie kohti Kiimaharjua. Tien pituus on noin 3,8 km ja siihen on perustettu tieoikeus (000-2017-K26834). Tieoikeus rasittaa mm. valtion kiinteistöä 261-893-10-1. Tien loppupäässä olevilla kiinteistöillä * * * * * * * *, * * * * * * * *, * * * * * * * *, * * * * * * * * ja * * * * * * * * on tieoikeus edellä mainittuun tiehen.

 

Tien vaikutuspiirissä olevilla kiinteistöillä sijaitsee rakennuksia, joilta puuttuu osoitteet. Kiinteistöjen omistajat ovat pyytäneet, että kunta nimeäsi Pallaksentiestä erkanevan noin 3,8 km:n pituisen Kiimaharjuille johtavan tien. Perusteluiksi hakijat ovat esittäneet palo- ja pelastustoimen hälytysajoneuvojen saapumisen hälytystilanteessa oikeaan kohteeseen.

 

Hakijat ovat esittäneet, että kunta nimeäsi tien Kiimaharjuntieksi. Myös Metsähallitus on hyväksynyt tien nimeämisen Kiimaharjuntieksi.

 

Rakennus - ja huoneistorekisterin mukaan rakennuksilta puuttuu osoitetiedot, jonka vuoksi tien nimeäminen ja rakennusten osoitetietojen saaminen mm. palo- ja pelastustoimen kannalta on perusteltua ja erityisen tärkeää.

 

Karttaliite oheismateriaalina.

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää nimetä Raattaman alueella olevan ja liitekartan osoittaman tien nimeksi "Kiimaharjuntie". Kunta hankkii ja asentaa ko. tiennimiviitan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa