Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2020/Pykälä 473

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 473

17.11.2020

 

Valtuustotaloite/Koulukeskuksen rakentaminen puusta

 

74/12/2020

 

Khall 17.11.2020 § 473

 

Valtuutettu Inkeri Yritys jätti OMK:n Vihreiden ja Kokoomuksen valtuustoryhmien puolesta valtuustoaloitteen, että selvitetään mahdollisuus rakentaa suunnitteilla oleva koulukeskus puusta.

 

Perusteluissa todetaan, että puu on kotimainen raaka-aine ja puusta rakentamalla saadaan oppilaille terveellinen oppimisympäristö. Puulla on ekologisia, käytännöllisiä ja terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Puurakentamisessa on ilmennyt vähemmän sisäilmaongelmia, puu on kestävää ja ympäristöystävällisestä rakennusmateriaalia.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijana on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa