Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2020/Pykälä 470

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 470

17.11.2020

 

Valtuustoaloite/Kuntalaisten työllistäminen uuden koulun rakennusvaiheessa

 

74/12/2020

 

Khall 17.11.2020 § 470

 

Valtuutettu Jukka Poti jätti Kokoomuksen ja OMK:n valtuustoryhmien puolesta valtuustoaloitteen kuntalaisten työllistämisestä uuden koulun rakennusvaiheessa.

 

Perusteluissa todetaan koronaepidemian vaikuttaneen negatiivisesti moniin aloihin ja työllistyminen on vaikeutunut. Aloitteessa esitetään kuntalaisten voimavarojen kartoittamista ja esimerkiksi urakan pilkkomista. Monilta aloilta on jääty työttömiksi ja mahdollisia avustavia töitä rakennuksella voisi olla monipuolisesti tarjolla.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä tekninen johtaja. Asian valmistelussa tehdään yhteistyötä kunnan työnsuunnittelijan kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa