Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2020/Pykälä 467

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 467

17.11.2020

 

Valtuustoaloite pien-/paikallistuotannon tukimahdollisuuksien selvittämiseksi

 

345/14.03/2020

 

Khall 17.11.2020 § 467

 

Varavaltuutettu Jukka Ylisuvanto jätti Vasemmiston, SDP:n ja KL:n valtuustoryhmien puolesta valtuustoaloitteen otsikolla "Aloite pienpaikallistuotannon tukimahdollisuuksien selvittämiseksi".

 

Aloitteessa nostetaan esiin ruoan, materiaalien ja raaka-aineiden lähituotanto. Pientuotantoa on aloitteen mukaan vaikea saada kannattavaksi, joten kunnan tulisi selvittää mahdollisuuksia tukea aloittavia pientuottajia ja osuuskuntia, joiden kautta työllistyminen helpottuisi.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen Kideve elinkeinopalveluille valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijana on elinkeinojohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa