Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 15.10.2020/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 111

15.10.2020

 

Maa-aineslupa, Yhteismetsä Peittoselkä

 

201/10.03.00/2020

 

RakYmplk 15.10.2020 § 111

 

Valmistelija

Simo Ylönen, vs. ympäristösihteeri, simo.ylonen@kittila.fi

 

Kuvaus:

Yhteismetsä Peittoselkä on jättänyt 8.6.2020 RakYmpltk maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-aineslupahakemuksen Kittilän kunnan tilalle Yhteismetsä Peittoselkä 261-874-1-0.

 

Kyseessä on toiminnan jatkaminen vanhalla alueella. Lupaa haetaan 10 vuoden ajalle 25000 m3ktr:n soramoreenin määrälle. Tilan pinta-ala on 2928,91 ha ja ottamisalueen pinta-ala on noin 1,41 ha.

 

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta peritään maksua Kittilän kunnanhallituksen 29.10.2019 § 305 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti 870 €.

 

Maa-aineslupapäätös viedään valtakunnalliseen ns. Notto-rekisteriin.

 

Hakemuksen johdosta laadittu ehdotus maa-ainesluvaksi on liitteenä.

 

Vs. ympäristösihteeri:

Esitän, että RakYmpltk myöntää hakijalle maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-ainesten ottamisluvan edellyttäen, että toimet toteutetaan ja ylläpidetään hakemuksessa esitettyjen tietojen mukaisesti ja toiminnassa noudatetaan lupamääräyksiä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa