Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2020/Pykälä 386

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 386

06.10.2020

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asia

 

99/05.07.05/2020

 

Khall 06.10.2020 § 386

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanhallitukselle on sovittu annettavaksi tilannekatsaus kunnan ajankohtaisista asioista. Kunnanjohtaja Antti Jämsén selostaa asiaa kokouksessa. Samassa yhteydessä käsitellään muut kunnanhallitukselle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi maanmittausteknikko Veli-Matti Virtasen alustuksen koskien Kittilän kunnan alueella toteutuneita kiinteistökauppoja

 

2) merkitsee tiedoksi Levin Matkailu Oy:n/Visit Levi toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaaren antaman tilannekatsauksen matkailun nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä COVID-19 erityistilanteessa

 

3) merkitsee tiedoksi kunnanjohtaja Antti Jämsénin antaman tilannekuvan koronavirusepidemiasta

 

4) merkitsee tiedoksi mahdolliset muut kunnanhallitukselle tiedotettavat asiat

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi:

 

1) Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen alustamassa koskien Kittilän kunnan alueella toteutuneita kiinteistökauppoja klo 12.05-12.55.

Virtanen poistui kokouksesta tämän jälkeen.

 

2) Levin Matkailu Oy:n/Visit Levi toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari antoi tilannekatsauksen matkailun nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä COVID-19 erityistilanteessa klo 12.55-14.10.

Kivisaari poistui kokouksesta tämän jälkeen.

 

Tauko pidettiin klo 14.10 - 14.21.

 

3) Kunnanjohtaja Antti Jämsèn alusti Korona-tilanteesta.

 

4) Lisäksi kunnanjohtaja tiedotti seuraavista asioista:

 

- Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari ja elinkeinoministeri Mika Lintilä vierailivat 5.10. Kittilässä

- Järjestetään 9.11.2020 klo 10-12 Tuulivoimatilaisuus valtuustosalissa, tilaisuus striimataan kuntalaisille. Tämän lisäksi laitetaan kysely nettiin.

- Kaavoitustoimikunta kokoontuu 3.11 klo 8.15

- Tunturi-Lapin Kehitys ry:n laajentumisesta on pidetty kuntien neuvottelu 1.10.2020 ja siihen liittyen yhdistys valmistelee esityksen toiminnan laajentumisesta Kittilän ja Kolarin kuntiin alkuvuodesta 2021

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa