Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.09.2020/Pykälä 364

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 364

24.09.2020

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat

 

99/05.07.05/2020, 256/00.03.01/2017

 

Khall 24.09.2020 § 364

 

Kunnanhallitukselle on sovittu annettavaksi tilannekatsaus kunnan ajankohtaisista asioista. Kunnanjohtaja Antti Jämsén selostaa asiaa kokouksessa. Samassa yhteydessä käsitellään muut kunnanhallitukselle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

 

1) merkitsee tiedoksi kokouksen alussa pidettävän kunnan konsernijohdon ja tytäryhteisöjen toimitusjohtajien ja hallituksen puheenjohtajien vuosittaisen suunnittelu- ja neuvottelutilaisuuden kunnan ja yhteisöjen strategioiden yhteensopivuuden varmistamiseksi ja vuositason toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioimiseksi (tilaisuudessa tytäryhtiöt: Oy Levi Ski Resort Oy, Kittilän aluelämpö Oy, Kittilän vuokratalot Oy ja Levin Vesihuolto Oy)

 

2) merkitsee tiedoksi kunnanjohtaja Antti Jämsénin antaman tilannekuvan koronavirusepidemiasta

 

3) merkitsee tiedoksi kunnanjohtajan selostuksen asumisen koronaohjelman valmistelusta

 

3) merkitsee tiedoksi TOS-tiedonohjaussuunnitelman tilannekatsauksen ja kunnan kotisivujen kilpailutusta koskevan tilannekatsauksen sekä mahdolliset muut kunnanhallitukselle tiedotettavat asiat

 

Oheismateriaalina:

- Kutsu/ohjelma: Puheenjohtajiston ja kunnan konsernijohdon neuvottelu 24.9.2020

- Kittilän Aluelämpö Oy:n varsinainen yhtiökokous 18.6.2020/Pöytäkirja

- Levin Vesihuolto Oy:n kantelu 28.8.2020 koskien päätöstä esitutkinnan rajoittamisesta 20/906, asianumero E 20/3963 (Salainen JulkL 24.1 § 6 kohdan perusteella)

 

Päätös:

Tytäryhtiöiden osalta asioita esittelivät klo 12.07 - 15.36:

 

- Oy Levi Ski Resort Ltd/toimitusjohtaja Jouni Palosaari ja hallituksen puheenjohtaja Tarmo Salonen(muut tytäryhtiöiden edustajat poistuivat tämän asian käsittelyn ajaksi liikesalaisuuksien vuoksi)

- Kittilän Aluelämpö Oy/toimitusjohtaja Pekka Tennivaara ja hallituksen puheenjohtaja Sakari Kautto

- Kittilän Vuokratalot Oy/toimitusjohtaja Timo Sattanen

- Levin Vesihuolto Oy/toimitusjohtaja Hannu Teppo ja hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Junnola

 

Konsernin osalta edellä mainitut esittelijät poistuivat tämän jälkeen.

 

Esityslistalla mainittujen lisäksi annettiin tiedoksi:

 

- Tunturi-Lapin kuntien neuvottelu 1.10.

- Maakuntajohtajan vierailu 29.9.

- Sote-hankejohtajan vierailu 30.9.

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Tauko pidettiin klo 15.36-15.50.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa