Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.06.2020/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 108

31.03.2020

Tarkastuslautakunta

§ 28

05.06.2020

 

Kittilän kunnan vuoden 2019 tilinpäätös

 

352/02.06.01/2019

 

Khall 31.03.2020 § 108

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kuntalain 113 §.n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Toimintatuotot, toimintakulut ja toimintakate

Toimintatuotot olivat vuonna 2019 n. 7,7 milj. euroa ja laskivat edellisvuodesta n. 1,4 milj. euroa eli 15 %. Lasku selittyy sillä, että kunta sai tonttien myyntituloja n. 1,3 milj. euroa vähemmän kuin vuonna 2018. Talousarvioon verrattuna toimintatuotot olivat n. 0,6 milj. pienemmät. Maankäyttösopimusten mukaisten maksujen tuloutukset olivat 0,3 miljoonaa euroa eivätkä toteutuneet budjetoidun 0,6 miljoonan euron arvoisena. Syynä oli se, että maankäyttösopimuksiin liittyvät investoinnit eivät toteutuneet suunnitellun määräisinä.Tonttien myyntitulot olivat n.0,3 milj. euroa alle budjetoidun. On kuitenkin huomioitava, että Pohjois-Immeljärven tonttien myyntihakemuksia tuli poikkeuksellisen paljon eli aluksi 34, kun myytäviä tontteja oli yhdeksän. Kunnanhallitus päätti 29.10.2019 myyntiajan jatkamisesta 22.11.2019 saakka ja myynnin suorittamisen arvonnalla. Tontinostohakemuksia tuli aiemmat hakemukset huomioiden 69. Kaupat niiden osalta tehtiin vuoden 2020 puolella. Ilman tätä siirtymää oltaisiin saavutettu talousarviossa esitetty euromäärä.

 

Toimintakulut olivat 56,4 milj. euroa ja ne kasvoivat noin 0,6 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Toteutuneet toimintakulut yhteensä olivat 2,3 milj. euroa pienemmät kuin talousarvioon sisällytetyt toimintakulut. Alitusta talousarvioon verrattuna oli eniten henkilöstökulujen osalta, 1,4 milj.euroa ja palvelujen ostojen, 1 milj.euroa.

 

Toimintakate oli -48,7 milj. euroa eli 2 milj. euroa (-4,2 %) heikompi kuin edellisenä vuonna ja 1,7 milj. euroa vähemmän negatiivinen kuin talousarviossa.

 

Verotulot ja valtionosuudet

Verotulot olivat yhteensä 30,6 milj. euroa ja 2 milj. euroa isommat kuin edellisenä vuonna. Talousarvioon verrattuna ne olivat n. 1,9 milj. euroa isommat ja suurin osa tästä muodostui kunnan tuloveroista (1,4 milj. euroa).

 

Valtionosuudet olivat 22,8 milj. euroa ja kasvua oli 1,8 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu muodostui pääosin verotulojen tasauksen kasvusta.

 

Rahoitustuotot -ja kulut

Rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä 1,4 milj. euroa (tuottoa). Ne olivat yli edellisen vuoden (+0,2 milj. euroa). Merkittävimmät rahoitustuotot olivat Ounastähti ky:n ylijäämän palautus 956.655 euroa, Rovakaira Oy:n osinko 307.170 euroa sekä Oy Levi Ski Resort Ltd:n osinko 257.125 euroa

 

Vuosikate, poistot ja ylijäämä

Vuosikate oli 6,2 milj. euroa eli 956 euroa / asukas. Vuosikate oli 2 milj. euroa parempi kuin edellisenä vuonna.

 

Poistot olivat 2,8 milj. euroa.

 

Tilikauden ylijäämä oli n. 3,5 milj. euroa ja 1,8 milj.euroa parempi kuin edellisenä vuonna. Talousarvioon verrattuna se on 4 milj. euroa parempi.

 

Investoinnit

Investointimenoja toteutui noin 4,5 miljoonaa euroa mikä on kaksi kolmasosaa budjetoidusta summasta. Lähes puolet käytöstä (noin 2,0 milj.euroa) kohdentui korjausrakentamiseen. Suurimpana kohteina oli lukion peruskorjaus, terveyskeskuksen ilmanvaihdon kuitusaneeraus ja Könkään koulu katteen ja ikkunoiden uusiminen. Suurimpia seuraavaan vuoteen siirrettyjä investointikohteita oli tulvavallin rakentaminen, Rakkavaarantien peruskorjaus ja latusillan saneeraus sekä osa ICT-ohjelmistoja. Lukkarin koulun saneerausta ei toteutettu vaan rakennukselle haettiin ja saatiin purkulupa.

 

Kunnan rahoitusasema

Kittilän kunnan taseeseen on kertynyt ylijäämää 18,7 milj. euroa kun huomioidaan edellisten tilikausien ylijäämien lisäksi vuoden 2019 ylijäämä. Kertynyttä ylijäämää on 2.894 euroa per asukas.

Kittilän kunnan lainamäärä pieneni vuoden 2019 aikana n. 0,8 milj. euroa ja 31.12.2019 lainaa oli 16,6 milj. euroa. Se tarkoittaa 2.574 euroa per asukas (vuoden 2018 lopussa 2.700 euroa per asukas)

 

Kunnan taloudellinen tilanne parani mikä näkyy kertyneessä ylijäämässä ja omavaraisuusasteessa. Omavaraisuusaste nousi kunnassa 60 %:iin (57 % vuoden 2018 lopussa). Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta oli 13,7 miljoonaa euroa. Laskennallinen hoitokate oli 3,0 mikä tarkoittaa hyvää lainanhoitokykyä. Kassan riittävyyteen tulee kiinnittää huomiota.

 

Kuntakonsernin tulos ja rahoitusasema

Kittilän kuntakonsernin ylijäämä oli 6,2 milj. euroa ja se nousi edellisvuodesta 1,6 milj. euroa. Konsernissa on kertynyttä ylijäämää taseessa 52,8 miljoonaa euroa.

 

Konsernin lainojen määrä nousi 5,8 milj. eurolla ja lainaa oli vuoden 2019 lopussa 49,8 milj. euroa. Lainaa oli vuoden lopussa 7.720 euroa per asukas (vuoden 2018 lopussa 6.835 euroa per asukas).

 

Konsernin omavaraisuusaste oli 48,9 % (edellisen vuoden lopussa 49,2 %). Konsernin lainat ja vuokravastuut kasvoivat 52,1 miljoonaan euroon (vuoden 2018 lopussa 45,6 miljoonaa euroa).

 

Esitys tilinpäätökseksi ja toimintakertomukseksi oheismateriaalina.

 

Controller Tuija Lång on kokouksessa asiantuntijana etäyhteyden kautta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää:

 

1) esittää valtuustolle, että vuoden 2019 tilikauden ylijäämä 3.535.531,14 euroa siirretään ylijäämä/alijäämä -tilille.

 

2) hyväksyä ja allekirjoittaa Kittilän kunnan vuoden 2019 tilinpäätöksen.

 

2) saattaa tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi.

 

3) oikeuttaa talousosaston tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

 

4) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Tilintarkastusyhteisön vaatiman Vahvistusilmoituskirjeen allekirjoittavat kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén esitteli asiaa kokouksessa.

 

Controller Tuija Lång esitteli asiaa Teams-etäyhteyden välityksellä.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________

 

Tarklk 05.06.2020 § 28

 

 

Tilintarkastaja on jättänyt 29.5.2020 päivätyn tilintarkastuskertomuksen, jossa tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta. Tilintarkastuskertomus on esityslistan liitteenä.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

 

Tarkastuslautakunta päättää

 

  • merkitä tilintarkastuskertomuksen 2019 tiedoksi

  • saattaa tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi

  • esittää valtuustolle, että vuoden 2019 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2019.

 

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa