Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 95

10.03.2020

Kunnanvaltuusto

§ 24

01.06.2020

 

Yrjötapio Kivisaaren ero valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä ja uuden puheenjohtajan vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 10.03.2020 § 95

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Yrjötapio Kivisaari on anonut eroa kaikista Kittilän kunnan luottamustehtävistään kirjaamoon saapuneilla viesteillään 25.2.2020 ja 2.3.2020. Kivisaari perustelee eroaan sillä, että häntä tutkitaan rikosasiassa. Hän myös viittaa kuntalain 85 §:ään, jonka mukaan luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla ja johon sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.6.2017 § 29 valinnut Yrjötapio Kivisaaren valtuuston vaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron Yrjötapio Kivisaarelle valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä ja valitsee uuden puheenjohtajan vaalilautakuntaan hänen tilalleen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 01.06.2020 § 24

 

Päätös:

Valtuutettu Pekka Rajala esitti Markku Mäkitaloa.

 

Valtuusto päätti myöntää eron Yrjötapio Kivisaarelle valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä ja valita vaalilautakunnan puheenjohtajaksi Markku Mäkitalon yksimielisesti.

 

Tarkastettiin pöytäkirja tämän asian osalta kokouksessa

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa