Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 101

10.03.2020

Kunnanvaltuusto

§ 28

01.06.2020

 

Yrjötapio Kivisaaren ero vapaan sivistystyön jaoston (Revontuli-Opisto) varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 10.03.2020 § 101

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Yrjötapio Kivisaari on anonut eroa kaikista Kittilän kunnan luottamustehtävistään kirjaamoon saapuneilla viesteillään 25.2.2020 ja 2.3.2020. Kivisaari perustelee eroaan sillä, että häntä tutkitaan rikosasiassa. Hän myös viittaa kuntalain 85 §:ään, jonka mukaan luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla ja johon sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kunnanvaltuusto on valinnut kokouksessaan 19.6.2017 § 41 Yrjötapio Kivisaaren vapaan sivistystyön jaostoon (Revontuli-Opisto) Susanna Kantolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 10 §:n mukaan Kittilän kunnanvaltuusto nimeää vapaan sivistystyön jaostoon (Revontuli-Opisto) kaksi edustajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kukin sopimuskuntakunta nimeää kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Nimeämisen yhteydessä on huomioitava tasa-arvolain säännökset.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Yrjötapio Kivisaarelle eron vapaan sivistystyön jaoston (Revontuli-Opisto) varajäsenyydestä ja valitsee henkilökohtaisen varajäsenen Susanna Kantolalle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 01.06.2020 § 28

 

Päätös:

Valtuutettu Merja Korva esitti Vuokko Mäntymaata.

 

Kunnanvaltuusto päätti myöntää Yrjötapio Kivisaarelle eron vapaan sivistystyön jaoston (Revontuli-opisto) varajäsenyydestä ja valita Susanna Kantolalle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Vuokko Mäntymaan yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa