Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 234

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 234

16.06.2020

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös sivistystoimenjohtajan virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa/valitus koskien päätöstä Kvalt 19.12.2018 § 89

 

35/01.01.03/2018

 

Khall 16.06.2020 § 234

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsèn)

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut päätöksen 4.6.2020 dnro 20/0279/2 asiassa virkasuhteen irtisanomista koskevaan valitukseen, jossa valittajana Tiina Nikander-Koivukangas.

 

Päätös, josta valitetaan on Kittilän kunnanvaltuuston 19.12.2018 § 89 tekemä päätös, jossa valtuusto on päättänyt irtisanoa sivistystoimenjohtaja Tiina Nikander-Koivukankaan virkasuhteen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 §:n perusteella.

 

Valituksessa vaadittiin valtuuston päätöstä kumottavaksi ja Kittilän kuntaa velvoitettiin korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen. Mikäli päätöstä ei kumota menettelyvirheiden perusteella, on asiassa toimitettava suullinen käsittely valittajan ja mahdollisten todistajien kuulemiseksi.

 

Hallinto-oikeuden ratkaisussa hallinto-oikeus hylkäsi valituksen sekä valittajan oikeudenkäyntikulujen ja asianosaiskulujen korvaamista koskevat vaatimukset.

 

Hallinto-oikeus hyläten Kittilän kunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen enemmälti velvoittaa valittajan korvaamaan Kittilän kunnan oikeudenkäyntikulut 10 000 eurolla.

 

Valituksenalainen Kittilän kunnanvaltuuston päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä ole muutoinkaan lainvastainen. Tämän vuoksi päätöstä ei ole valituksen johdosta kumottava.

 

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen sivistysjohtajan virkasuhteen irtisanomista koskevassa asiassa

 

2) saattaa esityslistan oheismateriaalina olevan päätöksen valtuustolle tiedoksi

 

Päätös:

Kunnanvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Toni Kenttälä poistui kokouksesta klo 14:50 asian käsittelyn aikana.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa