Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 221

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 197

19.05.2020

Kunnanhallitus

§ 221

16.06.2020

 

Kunnan edustus vuoden 2020 kutsunnoissa

 

4/00.04.02/2020

 

Khall 19.05.2020 § 197

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Vuoden 2020 kutsunnat järjestetään Kittilässä torstaina 27.8.2019 klo 10:00 - n. klo 17:00.

 

Jääkäriprikaatin Lapin aluetoimisto pyytää kutsuntatilaisuuteen kunnan edustajaa tuomaan tervehdyksen oman kuntansa kutsunnanalaisille.

 

Kuntia pyydetään nimeämään edustajansa kutsuntalautakuntaan sekä varamies edustajalle. Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia, jotka tunsivat oman alueensa mahdolliset ongelma- ja riskitapaukset jo ennalta. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottui oleellisesti ja lautakunta teki niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki.

 

Kuntia pyydetään nimeämään kutsuntalääkäri tai -lääkärit omaan kuntaansa.

 

Kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Avauspuheen jälkeen kunnan ja seurakunnan edustajat esittävät tervehdyksensä kutsunnanalaisille. Kunnan edustajaa pyydetään tuomaan tervehdyksessään esille myös veteraanien asiaa ja esittelemään mahdollisesti paikalla olevan veteraanin kutsunnanalaisille.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) nimetä Kittilän kunnan tervehdyksen esittäjän ja hänelle varaedustajan kutsuntatilaisuuteen.

 

2) päättä nimetä kutsuntalääkäriksi johtavan lääkärin Heidi Tannisen ja varalle terveyskeskuslääkäri Kim Mänttärin

 

3) nimetä kutsuntalautakuntaan nuorisotoimen edustajan ja hänelle varaedustajan

 

4) että kunta tarjoaa kutsunnanalaisille sekä avaustilaisuuteen osallistuville kahvin ja pullan sekä koulukeskuksen ruokalassa kyseisen päivän kouluruoan kutsunnanalaisille.

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Raili Fagerholm esitti, että valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen esittää Kittilän kunnan tervehdyksen. Merja Korva ja Akseli Erkkilä kannattivat. Nuorisotoimen edustajaksi esitettiin Sanna Kuuselaa ja varaedustajaksi Juha Marletsuota.

 

Kunnanhallitus päätti

 

1) nimetä Kittilän kunnan tervehdyksen esittäjäksi valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalaisen ja hänelle varaedustajaksi kunnanjohtaja Antti Jämsenin.

 

2) nimetä kutsuntalääkäriksi johtava lääkäri Heidi Tannisen ja varalle terveyskeskuslääkäri Kim Mänttärin

 

3) nimetä kutsuntalautakuntaan nuorisotoimen edustajaksi Sanna Kuuselan ja hänelle varaedustajaksi Juha Marletsuon.

 

4) että kunta tarjoaa kutsunnanalaisille sekä avaustilaisuuteen osallistuville kahvin ja pullan sekä koulukeskuksen ruokalassa kyseisen päivän kouluruoan kutsunnanalaisille.

__________

 

Khall 16.06.2020 § 221

 

Kunnanhallituksen edellisen käsittelyn jälkeen on ilmennyt, että kaikki nimetyt eivät ole käytettävissä kutsunnoissa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää:

 

1) nimetä Kittilän kunnan tervehdyksen esittäjäksi valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalaisen ja hänelle varaedustajaksi kunnanjohtaja Antti Jämsènin

 

2) nimetä kutsuntalääkäriksi Minna Hirvimiehen ja varalle Jenna Sahamies-Hokan.

 

3) nimetä kutsuntalautakuntaan nuorisotoimen edustajaksi Tuomas Jääskön ja hänelle varaedustajaksi Sanna Kuuselan

 

4) että kunta tarjoaa kutsunnanalaisille sekä avaustilaisuuteen osallistuville kahvin ja pullan sekä koulukeskuksen ruokalassa kyseisen päivän kouluruoan kutsunnanalaisille

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa