Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 192

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 192

19.05.2020

 

Muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020

 

7/02.05.01/2020

 

Khall 19.05.2020 § 192

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin (1704/2009) on lisätty uusi 36 b §; verotulojen viivästymisestä johtuva määräaikainen korvaus. Lain muutos on tullut voimaan 1.5.2020.

 

Lain 36 b §:n mukaan vuonna 2020 toteutetuista verotuksen maksujärjestelyjen muutoksista johtuvaa kuntien arvioitua verotulojen viivästymistä vastaava euromäärä maksetaan kunnille vuonna 2020. Vastaava euromäärä lisättynä maksujärjestelyjen muutoksien johdosta kunnille tilitettävän viivästyskoron arvioidulla määrällä vähennetään veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksista vuonna 2021.

 

Korvaukset huomioidaan valtionosuuksien ja veroperustemuutoksista aiheutuvien verotulomenetysten korvausten maksatusten yhteydessä vuoden 2020 toukokuun maksatuksista lähtien.

 

Kittilän kunnan kohdalta tämä muutospäätös merkitsee sitä, että kunnalle tilitetään touko-joulukuun aikana yhteensä 812.876 euroa ennakoitua enemmän valtionosuusmaksatuksien yhteydessä verotulojen viivästymiseen liittyvää korvausta. Kunta palauttaa tämän erän valtiolle ensi vuonna viivästyskorko mukaan laskettuna. Valtiovarainministeriön päätöksen liitteessä Kittilän kohdalla esitetty 4,1 miljoonan euron yhteissumma sisältää myös jo aiemmin 30.12.2019 päätetyn 3.306.806 euron verotulomenetysten korvauksen, joka on huomioitu Kittilän kunnan talousarviossa.

 

Valtiovarainministeriön muutospäätös (VN/14481/2019) tämän asian liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulojen menetysten korvauksesta vuonna 2020 annetun valtiovarainministeriön muutospäätöksen ja päättää, ettei Kittilän kunta hae oikaisua päätökseen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa