Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 183

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 183

05.05.2020

 

Kuntalakiin tehty väliaikainen muutos ja sähköisen kokouksen käyttöönotto Kittilän kunnassa

 

424/00.02/2019, 99/05.07.05/2020

 

Khall 05.05.2020 § 183

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Koronaepidemiasta johtuen eduskunta on hyväksynyt kuntalain väliaikaisen muutoksen. Kuntalakiin on lisätty sähköistä kokouskäytäntöä helpottavaa sääntelyä. Säännöksiä on lisätty kaksi ja ne tulivat voimaan 1.5.2020.

 

Kuntalaki 90 A §:

Kunnanhallitus voi päättää, että kaikki kunnan toimielimet voivat kokoontua sähköisesti. Riippumatta siitä millä tolalla kunnan hallintosääntö tällä hetkellä on. Kunnanhallitus voi myös päättää että julkista kokousta voi seurata vain sähköisesti.

 

Näillä päätöksillä kunnanhallitus ei voi muuttaa hallintosääntöä. Hallintosäännön muuttamisesta voi päättää vain valtuusto.

 

Tämä säännös on voimassa 31.7.2020 saakka. Sen jälkeen kunnanhallituksella ei tätä toimivaltaa enää ole.

 

Kuntalaki 99 A §:

Sähköisen kokouksen sääntely: Osallistujat voivat todentaa, kokousta voidaan johtaa ja osallistujat voivat seurata kokousta ja osallistua. Tässä voidaan käyttää teknistä sovellusta. Kriteerit täyttyvät kun osallistujilla on yhtä aikaa mikki ja kamera päällä nimenhuudon ajan ja oman puheenvuoron ajan. Tämän myötä myös hybridikokousta, jossa osa läsnä ja osa etänä, on laillinen. Tämä pykälä on voimassa 31.5.2021 saakka.

 

Oheismateriaalina eduskunnan hyväksymä kuntalain väliaikainen muutos.

 

Kunnanjohtaja:

1) Kunnanhallitus päättää, että kaikki kunnan toimielimet voivat kokoontua sähköisesti kuntalain 1.5. voimaan tulleen väliaikaisen muutoksen mukaisesti.

2) Kunnanhallitus tarkastaa tämän asian osalta pöytäkirjan kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa