Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.03.2020/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 39

17.03.2020

 

Valtuustoaloite kaivoksen purkuputken sijoittamisesta

 

72/11.03.03/2017

 

Teknlk 17.03.2020 § 39

 

(Lisätietoja: Piippa Wäli p. 040-8479552)

 

Eino Holckin 27.3.2017 tekemän valtuustoaloitteen mukaan Kittilän kunnan tulisi aloittaa neuvottelut Suurkuusikon kultakaivoksen omistavan Agnico Eagle Finland Oy -kaivoyhtiön kanssa kaivoksen jätevesien purkuputken uudelleen suunnittelusta. Aloitteen mukaan pitäisi tutkia tarkemmin Kaivoksen suunnitteluvaiheessa mukana ollut vaihtoehto suunnata kaivoksen jätevesien purkuputki kaivokselta itään päin, niin että vedet purkaisivat isojen vuomille. Vuomat suodattaisivat veden ennen joutumista vesistöön.

 

Pintavalutuskenttinä käytettävät suot ja niiden eliöyhteisö muuttuu huomattavasti, kun niille johdetaan kaivosten purkuvesiä. Kaivosten purkuvesistä pintavalutuskenttiin pidättyvät haittaa-aineet voivat pintavalutuskentän käytöstä poistamisen jälkeen aiheuttaa sen, että alueen maa-aineksia ja turvetta joudutaan käsittelemään pilaantuneina maina. Siten pintavalutuskenttien sijainti tulee valita erittäin huolellisesti sellaisilta rajatuilta paikoilta, missä ei ole luonnonsuojelullisia esteitä (suojelualueita tai suojeltujen lajien esiintymiä) ja jotka pystytään poistamaan käytöstä hallitusti ja turvallisesti.

 

Kittilän Suurkuusikon kaivoksen itäpuolella olevat suoalueet ovat suojelualueita (FI1300605 Loukisen latvasuot SAC/SPA Natura-alue) ja lisäksi alueella on muita Luonnonsuojelulain (1996/1096) mukaisia kohteita ja näin näiden alueiden muuttaminen jätevesiä johtamalla ei tule kysymykseen. Näin luonnonsuojelulliset syyt estävät Kittilän Suurkuusikon kaivoksen jätevesien purkamisen näille vuomille. Kittilän Suurkuusikon kultakaivoksen omistaman Agnico Eagle Finland Oy:n teettämässä Ympäristövaikutuksen arviointiselostuksessa "Rikastamon syötemäärän sekä NP rikastushiekan varastointikapasiteetin kasvattaminen Kittilän kultakaivoksella" (marraskuu 2016, Pöyry Oy) liitteen 1 osiossa "Tarkastelu käsiteltyjen jätevesien vaihtoehtoisista purkupaikoista Kittilän kultakaivoksella" (11.7.2016, Pöyry Oy) on vertailtu eri vaihtoehtoja purkuputken linjaukselle ja kaivoksen jätevesien purkupaikalle. Tarkastelluista purkupaikkavaihtoehdoista viisi yhdeksästä sijaitsijat kaivokselta katsottuna idässä Kitisen vesistössä. Näistä viidestä vaihtoehdosta pienemmissä sivujoissa sijaitsevat eivät soveltuneet tarkastelun mukaan purkupaikoiksi liian vähäisten vesimäärien vuoksi. Kitisen pääuomassa sijaitsevat purkupaikkavaihtoehdot puolestaan olivat etäisyydeltään niin kaukana, ettei niiden rakentaminen ole tarkoituksenmukaista.

 

Kittilän kunta ja Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on Agnico Eagle Finland Oy:n Suurkuusikon kultakaivoksen toimintakapasiteetin kasvattamista ja purkuputkea koskevia lupahakemuksista ja niiden täydennyksistä antamissaan lausunnoissa edellyttänyt, että kaivokselta purettavat jätevedet tulee puhdistaa perusteellisesti ja ne tulee purkaa niin isoon vesistöön, että ympäristövaikutukset vastaanottavassa vesistössä jäävät hyväksyttävälle tasolle. Näissä lausunnoissa on otettu kantaa sen puolesta, että Ounasjoen pääuoma olisi kultakaivosta lähin tällainen vesistö.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää ilmoittaa edellä kerrotun aloitteen tekijälle tiedoksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa