Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2020/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 110

31.03.2020

 

Kittilän kunnan ja yksityishenkilöiden välinen kaavoituksen käynnistämissopimus, Levin Ahvenjärvi

 

204/10.02.03/2016

 

Khall 31.03.2020 § 110

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Kittilän kunnanhallitus on 28.6.2016 § 189 päättänyt, että tekninen osasto selvittää Levin Ahvenjärven alueen kaavoitustilannetta ja maanomistajien halukkuutta asemakaavan laadintaan. Asemakaavaan halukkaiden maanomistajien kanssa on tarpeellista tehdä Kittilän kunnan ja maanomistajan välille kaavoituksen käynnistämissopimus.

 

Sopimus koskee asemakaavan laadintaa * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * omistamalle Kittilän kunnan Sirkan kylässä sijaitsevalle kiinteistölle * * * * * * * * * * * *, sopimusalueen pinta-ala on noin 5,8 ha. Alue on rajattu sopimuksen liitekarttaan.

 

Sopimuksen tarkoituksena on että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Sopija osapuolet ovat tietoisia siitä, että asemakaavoituksen valmistelu ei välttämättä johda asemakaavan hyväksymiseen.

 

Maanomistaja sitoutuu maksamaan kunnalle asemakaavamuutoksen kaavoituskustannukset hallinto- ja kuulemiskustannuksineen sekä tässä yhteydessä tarvittavien maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämien tai hankkeen toteuttamisen muutoin edellyttämien selvitysten ja vaikutustenarvioinnin kustannukset.

 

Kustannusten korvaamisen vakuudeksi maanomistaja sitoutuu suorittamaan kunnalle 5800 euron suuruisen maksun kahden (2) viikon kuluessa siitä, kun tätä sopimusta koskeva kunnanhallituksen päätös on täytäntöönpanokelpoinen tai lainvoimainen. Tämä vähennetään myöhemmin maanomistajalle tulevista kaavoituksen kokonaiskustannuksista.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kittilän kunnan, * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * välisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa