Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2020/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 38

17.03.2020

Kunnanhallitus

§ 116

31.03.2020

 

Valtuustoaloite Valtatie 5 jatkamisesta

 

282/08.00.00/2017

 

Teknlk 17.03.2020 § 38

 

 

(LIsätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Aki Nevalainen ja kahdeksan muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet 13.12.2017 päivätyn valtuustoaloitteen siitä, että kunta ryhtyy pikaisesti neuvottelemaan Tielaitoksen kanssa Valtatie nro 5 jatkamisesta Sodankylästä Kittilän ja Enontekiön kautta Kautakeinoon Norjaan. Näin saataisiin valtatiet E4 ja E5 yhdistettyä yleiseurooppalaiseen E45 valtatiehen. Valtatie 4 liikenne on jo kasvanut maksimiinsa, eikä sitä voida enää lisätä. samalla ratkaistaisiin myös maakunnan poikittaisliikenteen ongelmat.

 

Liikenteellisen merkityksensä mukaan maantiet luokitellaan valtateiksi, kantateiksi, seututeiksi tai yhdysteiksi.

Sodankylä- Kittilä- Sirkka väli on kantatie, Sirkka- Köngäs on seututie, Tepasto- Raattama väli on yhdystie, Raattama- Enontekiö väli on seututie ja väli Enontekiö-Palojärvi- Norjan raja on kantatie.

 

Pohjois-lapin maakuntakaavan ehdotuksessa kantatie Sodankylästä Kittilään on korotettu valtatieksi. Tunturi-Lapin maakuntakaavan tarkistus on saadun tiedon mukaan käynnistymässä ensi vuoden lopulla.

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättäisi vaikuttaa kaikilla tasoilla siihen, että tieluokitus Kittilästä pohjoiseen suuntautuvilla tieosuuksilla nostetaan nykyisestä ylemmälle tasolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 31.03.2020 § 116

 

Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;

 

2) vaikuttaa kaikilla tasoilla siihen, että tieluokitus Kittilästä pohjoiseen suuntautuvilla tieosuuksilla nostetaan nykyisestä ylemmälle tasolle;

 

3) esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa