Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 04.03.2020/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Revontuli-Opiston jaosto

§ 5

04.03.2020

 

Revontuli-Opiston jaoston puheenjohtajan valinta

 

113/00.00.01/2017

 

VapsivJ 04.03.2020 § 5

 

Revontuli-Opiston perustamista koskevassa sopimuksessa (Kansalaisopistojen yhdistämissopimus) mainitaan opiston hallinnosta ja päätöksenteosta (3§) seuraavaa:

 

Isäntäkunta huolehtii opiston hallinnosta ja taloudenhoidosta. Opiston hallinnosta määrätään mainitun kunnan hallintosäännössä ja johtosäännössä. Isäntäkunta asettaa omaan organisaatioonsa yhteistoimintaelimen (vapaan sivistystyön lautakunnan jaoston), johon kuuluu kuusi jäsentä (kaksi jokaisesta kunnasta). Sopimuskuntien valtuustot valitsevat jäsenensä ja kullekin jäsenelle varajäsenen tässä tarkoitettuun yhteiseen elimeen.

 

Toimielin valitsee vuodeksi kerrallaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuorotteluperiaatetta noudattaen. Vuoden 2017 aikana puheenjohtajuutta on hoitanut Enontekiön edustaja, vuonna 2018 Kittilän edustaja ja vuonna 2019 Sodankylän edustaja. Vuorotteluperiaatteen mukaisesti vuonna 2020 on Revontuli-Opiston jaoston Enontekiön edustajan vuoro hoitaa puheenjohtajuutta.

 

Revontuli-Opiston rehtori:

Revontuli-Opiston jaosto valitsee kokouksessa keskuudestaan uuden puheenjohtajan vuodelle 2020.

 

Päätös:

Juha-Pekka Mäntyvaaran esityksestä valittiin Revontuli-Opiston jaoston puheenjohtajaksi Outi Kurkela. Päätös oli yksimielinen.

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa