Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 20.05.2020/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 11

20.05.2020

 

Vapaan sivistystyön lautakunnan järjestäytyminen/KHO:n päätös 21.4.2020

 

Vapsivlk 20.05.2020 § 11

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on lakkauttanut tiistaina 21.4.2020 Kittilän kunnanvaltuuston jäsenten luottamustehtävistä pidättämisen voimassaolon.

 

Valtiovarainministeriö päätti vuoden 2018 kesäkuussa pidättää 20 virkarikoksista epäiltyä Kittilän kunnan luottamushenkilöä luottamustoimistaan oikeudenkäynnin ajaksi, kunnes kyseisiä luottamushenkilöitä vastaan nostetut syytteet on käsitelty tuomioistuimessa lainvoimaisesti.

 

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei valtiovarainministeriön päätös ollut sen tekohetkellä ollut lainvastainen. Kuitenkin nyt muuttuneissa olosuhteissa luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan ei ole perusteita pitää kuntalain 109 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämättömänä.

 

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että päätöksessä on otettava huomioon myös aikajänne, jota luottamustoimesta pidättäminen koskee. Koska vireillä olevan rikosoikeudenkäynnin kestoa ylemmissä oikeusasteissa ei tällä hetkellä voida täsmällisesti arvioida, hallinnollisen turvaamistoimenpiteen jatkaminen koko oikeudenkäynnin ajan voisi muodostua suhteellisuusperiaatteen valossa kunnallisen itsehallinnon suojan ja luottamushenkilöiden aseman kannalta kohtuuttomaksi.

 

Valtiovarainministeriön päätös on KHO:n päätöksellä määrätty lakkaamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antopäivästä 21.4.2020 lähtien.

 

KHO:n päätöksen myötä vuonna 2017 valitut 20 luottamustehtävistä pidätettynä ollutta luottamushenkilöä palaavat kyseisellä päätöksellä takaisin luottamustehtäviinsä.

 

Liite: KHO:n 21.4.2020 antama päätös

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää

1) merkitä tiedoksi KHO:n päätöksen ja

 

2) toteaa, että Kittilän vapaan sivistystyön lautakunnan kokoonpano KHO:n 21.4.2020 antaman päätöksen mukaisesti on seuraava:

Varsinainen jäsen Henk.koht. varajäsen

Pj Palosaari Raija (KD) Kivisaari Yrjötapio (Kesk.)

1. vpj Ylisuvanto Jukka (Vas.) Fagerholm Emilia (Vas.)

2. vpj Suhonen Eeva (Kok.) Huikuri-Kujala Helena (OMK)

Nilivaara Anna-Liisa (Kesk) Jokela Ville (Kesk.)

Siitonen Esa (Kesk.) Niskanen Maarit (Kesk.)

Ala Kimmo (PS) Pekkala Antti (PS)

Lompolo Mikko (KL) Toivola Ritva (SDP)

Poti Jukka (Kok.) Lompolo Lasse (OMK)

Kurt Heli (OMK) Vanhatalo Leena (OMK)

(nuorisovaltuuston edustaja)

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa