Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 10.06.2020/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 49

10.06.2020

 

Kokousaikataulu 1.8.-31.12.2020

 

Koululk 10.06.2020 § 49

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

Kittilän kunnan hallintosäännön 29 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Hallintosäännön 28 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille sekä varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää, että koululautakunta kokoontuu syyskauden 2020 aikana seuraavasti:

13.8.2020 klo 9:00

17.9.2020 klo 9:00

29.10.2020 klo 9:00

26.11.2020 klo 9:00

Koululautakunnan kokouskutsu ja esityslista tulee julkaista sähköisessä kokouspalvelussa vähintään viisi (5) päivää ennen koululautakunnan kokousta kullekin jäsenelle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Viikonlopun päivät sisältyvät laskennallisiin päiviin.

Esityslistat lähetetään sähköpostilla lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle sekä laitetaan kunnan www.-sivuille.

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan kokouksessa päätettynä ajankohtana ja pidetään nähtävänä kunnanvirastolla pöytäkirjantarkistusta seuraavana arkipäivänä. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa