Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 26.02.2020/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koululautakunta

§ 15

26.02.2020

 

Tiedoksi saatettavat viranhaltijapäätökset

 

Koululk 26.02.2020 § 15

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 705 7486)

 

Kuntalain 107 §:n 2 mom. mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.

Pöytäkirjan pitämisellä parannetaan muun muassa kansalaisten mahdollisuutta valvoa oikeusturvaansa (muutoksenhaku) ja yleensä mahdollista valvoa hallintoa (julkisuusperiaate, tilintarkastajat).

Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on pidettävä yleisesti nähtävänä, ja päätökset on annettava tiedoksi samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.

 

Liitteenä luettelo vs. sivistystoimenjohtajan tekemistä viranhaltijapäätöksistä tiedoksi Koululautakunnalle.

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 16.10.2019-19.2.2020.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa