Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.02.2020/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 48

11.02.2020

 

Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja opetustoimen muusta rahoituksesta vuonna 2020

 

7/02.05.01/2020

 

Khall 11.02.2020 § 48

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuodelle 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt päätöksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetuista valtionosuuksista vuodelle 2020.

 

Kittilän kunnalle myönnettiin kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 19,8 miljoonaa euroa, johon sisältyy verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta 1,9 miljoonaa euroa. Lisäksi Kittilän kunta saa veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvausta 3,3 miljoonaa euroa.

 

Opetus- ja kulttuuritoimen vuodelle 2020 myönnetty valtionosuus on 0,3 miljoonaa euroa.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa vuoden 2020 valtionosuutta keskimääräisten oppilasmäärien mukaiseksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Myös peruspalvelujen valtionosuuteen saattaa tulla vuoden aikana tarkistuksia.

 

Kunnan talousarviossa valtionosuuksien ja veromenetysten korvauksen yhteismääräksi arvioitiin 23,2 miljoonaa euroa. Edellä selostettujen päätösten mukaiset valtionosuudet ja veromenetysten korvaukset ovat 23,4 miljoonaa euroa.

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt myös päätöksen kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2020.

 

Valtionosuuksiin ja perusopetuksen kotikuntakorvauksiin liittyvät päätökset (VN/14481/2019 - 30.12.2019 ja VN/14483/2019 - 30.12.2019) ovat tämän asian liitteinä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi valtionosuuspäätökset ja päättää, että päätöksiin ei haeta oikaisua.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa