Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.01.2020/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 112

11.12.2019

Kunnanhallitus

§ 3

21.01.2020

 

Ulkomailta tuotujen raaka-aineiden kulutuksen puolitus vuoteen 2025 mennessä, valtuustoaloite

 

382/00.01.05/2019

 

Teknlk 11.12.2019 § 112

 

 

(Lisätietoja: Ravintopalvelupäällikkö puh. 040 5410 137)

 

Kymmenen kunnanvaltuutettua on tehnyt valtuustoaloitteen, että Kittilän kunta ottaa tavoitteeksi puolittaa ulkomailta tuotujen raaka-aineiden kulutuksen vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen tukemiseksi esitetään valmisteltavaksi kattava suunnitelma ja ohjeistus. Aloitteessa mainitaan, että liikennesektori on suuri yksittäinen hiilidioksidipäästöjen tuottaja jonka päästölähteitä voidaan hillitä tehokkaimmin vähentämällä ulkomailta tuotavien tuotteiden määrää ja vastaavasti suosimalla mahdollisimman läheltä tuotettuja tuotteita.

 

Nykyisen käytännön mukaan Kittilän kunnan ravintopalvelut tiedottaa vuosittain ostavansa kesän tiedotteessa marjoja päivän hintaan. Marjojen saatavuus riippuu kuitenkin sadosta. Tukkutoimittajan kautta saamme ostettua kotimaista marjaa niin kauan kun sitä on saatavilla.

 

Vuonna 2018 olemme ostaneet lähellä tuotettuja elintarvikkeita poro, kala (siika, ahven, hauki, muikku, made), sekä leipää n. 654 00€ edestä ja kokonaiselintarvikekulutuksesta prosentuaalisesti olemme ostaneet läheltä v.2018 11,2 %. Kahtena viime vuonna lähiruokaprosentti on tippunut juurikin huonon marjasadon vuoksi.

Vuonna 2017 ostimme 200 kg marjoja ja lähiruokaprosentti oli tuolloin 15.4%. Hedelmät tulevat suurimmaksi osaksi ulkomailta. Suomessa on syksyllä saatavana kotimaista omenaa, jonkin aikaa, muuten hedelmät ovat ulkomaista tuotantoa.

 

Vihannekset ja juurekset pyritään ostamaan kotimaisena, kuitenkin talvella saatavuus on heikkoa (tomaatit, kurkku, salaatti ja porkkana ovat ulkomaisia). Perunaa on tähän asti saatu kotimaisena tuotantona. Kanan, porsaan, naudan, sian ja kalkkunan lihaa ostetaan kotimaisena, emme suosi ulkolaista lihaa. Lihan toimittajana meillä on Hk scan sekä Atria ja Saarioinen. Viljatuotteita joudutaan ostamaan ulkomaisena tuotantoa, kun niitä ei omassa maassa tuoteta.

 

Cloudia- pienhankintapalvelussa on päättynyt leipä- ja leipomotuotteiden ja poronlihan hankinnan kilpailutus. Kala- ja kalatuotteiden kilpailutus päättyy 11.12.2019. Hankinnat on tehty rajoitettuna hankintana eli olemme pyytäneet tarjoukset Cloudiassa lähialueen tuottajilta. Ravintopalvelun ruokalistassa on huomioitu lähiruoka valmistamalla sitä sosiaali- ja terveystoimen 7 viikon ruokalistalla 7 kertaa ja sivistystoimen ruokalistalla lähiruokaa tarjotaan 4 kertaa 7 viikon listalla. Sivistystoimen ruokalistaan on tälle lukuvuodelle syksy 2019 - kevät 2020 tullut kasvisruoka sekä mifusta tehdyt ateriat pienentääksemme hiilijalanjälkeä.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että vuoden 2020 aikana selvitetään edellytykset ulkomailta tuotujen raaka-aineiden käytön keskimääräiseen puolittamiseen vuoteen 2025 mennessä.

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa Pirkko Jauhojärvi esitti, että lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että vuoden 2020 aikana laaditaan suunnitelma ulkomailta tuotujen raaka-aineiden käytön puolittamiseen vuoteen 2025 mennessä. Taru Sieppi, Juha Hettula ja Matti Pääkkölä kannattivat Jauhojärven esitystä.

 

Lautakunnan puheenjohtaja totesi, että on tehty teknisen johtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

 

Ne jotka kannattavat teknisen johtajan esitystä, äänestävät "jaa".

Ne jotka kannattavat Pirkko Jauhojärven esitystä, äänestävät "ei".

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 (kaksi) jaa-ääntä ja 6 (kuusi) ei -ääntä.

 

Jaa-ääniä antoivat Marttila, Ovaskainen. Ei-ääniä antoivat Hettula, Jauhojärvi, Pääkkölä, Sieppi, Toivanen ja Uusisalmi.

 

Puheenjohtaja totesi Pirkko Jauhojärven esityksen tulleen kokouksen päätökseksi.

 

__________

Khall 21.01.2020 § 3

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2020 aikana laaditaan suunnitelma ulkomailta tuotujen raaka-aineiden käytön puolittamiseen vuoteen 2025 mennessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa