Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2019/Pykälä 165

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 165

12.12.2019

 

Pidä Lappi Siistinä ry:n ympäristöseminaari 23.-24.1.2020

 

RakYmplk 12.12.2019 § 165

 

 

Pidä Lappi Siistinä ry järjestää vuosittaisen ympäristöseminaarin 23.-24.1.2020 Levillä. Seminaari on suunnattu ympäristöalan yrityksille, matkailualan toimijoille ja yrityksille, kuntien ja valtion ympäristöasioista ja jätehuollosta vastaaville sekä kaikille ympäristöasioista kiinnostuneille. Vuoden 2020 seminaarin teema on Kiertotaloudella parempi huominen. Viime vuosina Kittilästä ympäristövalvonnan puolelta seminaariin on osallistunut vuonna 2018 ympäristösihteeri ja lautakunnan puheenjohtaja ja vuonna 2019 ympäristösihteeri ja ympäristötarkastaja.

 

 

Hanketyönä toteutettu Levin matkailukeskuksen ja sen vaikutusalueen jätehuollon kehittämissuunnitelma on juuri valmistunut ja nyt aloitetaan kehittämissuunnitelman mukaisten toimenpiteiden käytännön toteuttaminen alueen jätehuollon kehittämiseksi. Ympäristöseminaariin osallistuminen mahdollistaa alueen muiden toimijoiden ja jätehuollon asiantuntijoiden tapaamisen ja mahdollisesta yhteistyöstä keskustelemisen. Kittilän ympäristönsuojeluviranomaisen edustus on seminaarissa on tarpeellinen.

 

 

Vs. ympäristösihteeri:

 

Esitän, että seminaariin osallistuvat ympäristösihteeri, ympäristötarkastaja ja lautakunnan edustaja.

 

Päätös:

Lautakunta päätti yksimielisesti, että seminaariin osallistuvat

vs. ympäristösihteeri, vs. ympäristötarkastaja sekä mahdollisuuksien mukaan lautakunnan jäsenet.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa